Sama otsikko loisti sairaalan odotushuoneessa ET-lehden kannessa. Selasin jutun samantien esiin, koska minua askarruttaa monikin asia, joka liittyy estrogeeniin. Valitettavasti jutussa kerrottiin vain, että jos limakalvot kuivuvat, niihin voi käyttää paikallishormonivalmistetta. No kuules toimittaja, kun ei välttämättä voi, ja estrogeenistä olisi paljon muutakin sanottavaa.
Joten, arvoisa lukija, tämä bloggaus on nyt todellinen ja kaiken paljastava estrogeeni-FAQ.
Siis mitä estrogeeni syöpään liittyy?
Rintasyöpä voi olla hormonireseptoripositiivinen; syöpä saa lisäboostia estrogeenistä ja/tai progesteronista. Siksi monen syöpätoipilaan naishormonit nitistetään. Minun tapauksessani se käy niin, että kerran kuukaudessa saan Zoladex-pistoksen, joka estää munasarjoja toimimasta. Lisäksi minulla on aromataasinestäjälääkitys, joka varmistaa sen, että läskimakkaroissanikaan ei pääse syntymään estrogeeniä.
Mitä niille limakalvoille siis tapahtuu?
Ne kuivuvat. Hiekkapaperiksi. Sellaisen paikallishormonivalmisteen käyttö on kysymys, josta lääkäritkin ovat keskenään eri mieltä. Minun syöpäni tykkäsi estrogeenistä erittäin paljon, joten pysyttelen siitä mielelläni kaikin keinoin erossa, jos sillä keinolla syöpä pysyy minusta erossa. Joten niitä limakalvoja voi sitten rasvailla vaikka Ceridal-öljyllä tai kookosöljyllä. Seksi ilman liukuvoidetta on hyvä idea vain, jos tykkää vähän rajummasta menosta. Jos silloinkaan. Liukuvoidetta tai paikallishormonivalmistetta ei kannata ruutata nenän limakalvoille, vaikka nekin kuivuvat. Ilman noita muita öljyjä voi varautua nenäverenvuotoihin.
Mitä se käytännössä tarkoittaa, ettei elimistössä ole yhtään estrogeeniä?
Se tarkoittaa vaihdevuosia. Vaihdevuosissa on yksi hyvä asia: ei kuukautisia. Vaihdevuosissa on monta huonoa asiaa. Yksi tyypillisimmistä vaihdevuosioireista on kuumat aallot. Niitä tulee pitkin päivää ja usein varsinkin yöllä. Jos ja kun niitä tulee yöllä, ne haittaavat nukkumista. Vai kuinka syvästi itse nukut, jos pitää vispata peittoa edestakaisin koko yö?
Hahhahhaa, ooksä joku mummo nykyään vai?
Kyllä. Mummoilla on jäykät ja kipeät nivelet. Niin minullakin, koska neste kertyy niveliin. Jos olen istunut sohvalla puoli tuntia, kävelen ylösnousun jälkeen samalla tavalla kuin jos olisin ajanut autolla useamman tunnin putkeen. Jos olen ajanut useamman tunnin putkeen, kävelen kuin ahtaalla lentokoneella tehdyn mannertenvälisen lennon jälkeen.
Eikä siinä vielä kaikki. Nestettä kertyy myös päähän. Olen aina ihmetellyt sukuni naisten muuttumista vanhemmiten lohikäärmeiksi. Nykyään minulla on selitys: estrogeenin puutteesta se vaan johtuu. Sosiaalisen osaamisen filtterini on aivan sumentunut viimeisten kuukausien aikana. Olen lähettänyt netissä terävää palautetta mm. linja-autoyhtiölle ja Postille. Vähältä piti, etten kerran ruuvannut auton ikkunaa auki ja alkanut karjua mukavalle isälle, joka oli lapsineen tulossa pulkkamäestä. Kun kävelivät saatana sellaisessa kohdassa, missä suojatie on suljettu. Kuka idiootti jumalauta nyt opettaa lapsensa kulkemaan niin, että jäävät sitten koulumatkalla auton alle?!
Kuulostaa pahalta. Miten sä oikeasti jaksat?
Vanhasta Kodin kuvalehdestä luin Maaret Parviaisen haastattelun teini-iästä. Siinä sanottiin, että lasten teini-ikä ja vanhemman vaihdevuodet ovat haastava yhdistelmä. No äläpä.
Tässä tapausesimerkki siitä, mitä saattaa sattua, kun kahdella perheenjäsenellä on vähän hormonien kanssa ongelmia samaan aikaan. (Ja meidän perheessähän on neljä teinityttöä, joten ongelmia on viidellä henkilöllä. Miesparka.)
Olin lähdössä kuoroon, mutta piti lukea yksi työsähköposti ennen lähtöä. Nariseva esimurrosikäinen tuli viereen jonkun koulutehtävän kanssa, jota olisi pitänyt katsoa juuri silloin. Pakenin makuuhuoneeseen ja paiskasin oven kiinni perässäni. Kun olin sähköpostini lukenut, yritti teinikin jo sisään pyytämään anteeksi. Mutta ovi ei auennut. Ei minunkaan puolelta. Lukko oli rikki. Hieman haastavaksi tilanteen teki se, että mies oli Brysselissä lentokentällä ja kaikki työkalut jossakin ihan muualla kuin makuuhuoneessa. Hirveä vessahätäkin oli. Jäi kuoro siltä päivältä väliin.
Miten noita oireita voi helpottaa?
Liikunta auttaa. Kuumiin aaltoihin, vittumaisuuteen ja nivelvaivoihinkin. Se auttaa, kun miettii, että jollain toisella on niin pahat nivelkivut, että niihin joutuu syömään kipulääkkeitä. Minulla on vain hieman epämukava olo silloin tällöin. Kuumat aallot pahenevat myös alkoholista ja paljon sokerin syömisestä, joten voin vaikuttaa niihin pienellä ruokavaliokorjauksellakin. Luulen, että mielialamuutoksiin voisi auttaa tietoisen läsnäolon harjoittaminen. Jossain vaiheessa lähiaikoina saan harjoittaa tietoista läsnäoloa käsitöiden parissa; pitäisi yksi ovi vaihtaa.
lauantai 19. marraskuuta 2016
torstai 17. marraskuuta 2016
Syvällä kiinni arjessa
Viime viikon tiistaina oli viimeinen sädehoitokerta. Luulin maanantaille asti, että keskiviikko olisi vika kerta. Koska en osaa poistaa kalenterista viimeistä hoitokertaa, vaikka alussa suunnitellulle taukopäivälle tuleekin hoitokerta. Ei se mitään, tuntui ihan joululta, kun sai kuulla, että hoito onkin aiemmin ohi!
Kyllä minusta nyt vähän tuntuu siltä, että olen saanut oman elämäni takaisin. Venytettynä ja murjottuna, mutta se on taas minun. Syöpä ei ainakaan juuri nyt sanele minun aikataulujani ja tekemisiäni. Työnantaja, lasten harrastukset yms. sanelee, mutta sellaistahan elämä kai aina on ollut.
Töiden suhteen tunnen olevani jopa vähän niskan päällä, mikä on aivan mahtava fiilis, kun pari kuukautta meni niin, että olin koko ajan viime tipassa ja vähän miten sattuu työtehtävieni kanssa. Olen pyrkinyt pitämään joka viikko yhden etätyöpäivän, mikä on toiminut loistavasti: olen saanut tehtyä hommia rauhassa ja ainakin niinä päivinä olen ehtinyt lenkillekin.
Merkitsen liikuntahetkeni kalenteriin jo etukäteen ja pyrin pitämään niistä kiinni. Tunnen itseni ja tiedän, että olen kärttyisä ämmä, jos en pääse säännöllisesti liikkumaan. Tiukat aikataulut ja vaihdevuosioireet ovat alentaneet bitch-kynnystäni niin paljon, että liikunnasta ei ole varaa luopua puoleksi viikoksikaan. Pikkuhiljaa alkaa myös tuntua siltä, että kunto alkaa olla entisellään. Ainakin juoksukunto (joka kohdallani on aina ollut sellainen kevyestiraahustavahölkkäkunto). Kävin tällä viikolla salilla ensimmäistä kertaa sädehoitojen alkamisen jälkeen. Nostin 12 kg kahvakuulan niskan taakse ja meinasin ruveta tekemään nostoja. Pääsinkin tekemään sen nolon manööverin, jossa pitää laskea puntti lattialle niin, että kukaan muu ei huomaa, etten jaksanutkaan nostaa sitä - ja sehän on hirveän hankalaa, jos sitä ei jaksa nostaa.
On tuo sädetetty puoli vielä kireä, joten ehkä sekin vähän vaikuttaa suorituskykyyn. En ole vielä uskaltanut alkaa sitä kunnolla hieromaan, mutta iho vaikuttaisi varsin hyväkuntoiselta, joten ehkä alan kohta ruttaamaan arpea ja lihaskalvoja sen alla. Kyllä olisin silmiäni pyöritellyt, jos olisin vuosi sitten saanut kuulla, että nykyään jokapäiväiseen venyttelyyni kuuluu kymmenen minuuttia käden, kyljen ja rinnan venytyksiä sekä tissihierontaa.
Kyllä minusta nyt vähän tuntuu siltä, että olen saanut oman elämäni takaisin. Venytettynä ja murjottuna, mutta se on taas minun. Syöpä ei ainakaan juuri nyt sanele minun aikataulujani ja tekemisiäni. Työnantaja, lasten harrastukset yms. sanelee, mutta sellaistahan elämä kai aina on ollut.
Töiden suhteen tunnen olevani jopa vähän niskan päällä, mikä on aivan mahtava fiilis, kun pari kuukautta meni niin, että olin koko ajan viime tipassa ja vähän miten sattuu työtehtävieni kanssa. Olen pyrkinyt pitämään joka viikko yhden etätyöpäivän, mikä on toiminut loistavasti: olen saanut tehtyä hommia rauhassa ja ainakin niinä päivinä olen ehtinyt lenkillekin.
Merkitsen liikuntahetkeni kalenteriin jo etukäteen ja pyrin pitämään niistä kiinni. Tunnen itseni ja tiedän, että olen kärttyisä ämmä, jos en pääse säännöllisesti liikkumaan. Tiukat aikataulut ja vaihdevuosioireet ovat alentaneet bitch-kynnystäni niin paljon, että liikunnasta ei ole varaa luopua puoleksi viikoksikaan. Pikkuhiljaa alkaa myös tuntua siltä, että kunto alkaa olla entisellään. Ainakin juoksukunto (joka kohdallani on aina ollut sellainen kevyestiraahustavahölkkäkunto). Kävin tällä viikolla salilla ensimmäistä kertaa sädehoitojen alkamisen jälkeen. Nostin 12 kg kahvakuulan niskan taakse ja meinasin ruveta tekemään nostoja. Pääsinkin tekemään sen nolon manööverin, jossa pitää laskea puntti lattialle niin, että kukaan muu ei huomaa, etten jaksanutkaan nostaa sitä - ja sehän on hirveän hankalaa, jos sitä ei jaksa nostaa.
On tuo sädetetty puoli vielä kireä, joten ehkä sekin vähän vaikuttaa suorituskykyyn. En ole vielä uskaltanut alkaa sitä kunnolla hieromaan, mutta iho vaikuttaisi varsin hyväkuntoiselta, joten ehkä alan kohta ruttaamaan arpea ja lihaskalvoja sen alla. Kyllä olisin silmiäni pyöritellyt, jos olisin vuosi sitten saanut kuulla, että nykyään jokapäiväiseen venyttelyyni kuuluu kymmenen minuuttia käden, kyljen ja rinnan venytyksiä sekä tissihierontaa.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Asiaa rahasta
Kyllä kannattaa tilata universumilta haluamiaan asioita! Olen saanut aikaa miehen kanssa ja hyviä hetkiä lasten kanssa, ehdin laittaa pihan talvikuntoon (viime hetkessä) ja rahoistakin tarvitsee huolehtia vähän vähemmän, sillä sain viime viikolla kirjeen, että terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukattoni on ylittynyt.
Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että olen maksanut vuoden 2016 aikana 691 euroa erilaisia käyntimaksuja HUSille. Eivätkä tähän edes mahtuneet sädehoitokerrat (25 x 9 euroa eli 225 euroa)!
Jos jo nämä summat tuntuvat huimilta, voin kertoa, että tänä vuonna olen laittanut apteekkiin 370 euroa, uusiin tissiliiveihin, peruukin hoitotuotteisiin ym. kosmeettiseen ehostukseen 320 euroa ja parkkimaksuihin 120 euroa. Tämä on arvio, koska en ole tajunnut ottaa kuitteja, mutta laskeskelin kalenterin avulla kulkukertoja. Keväällä kävin vain sytostaateissa autokyydillä, mutta nyt syksyllä parkkimittariin on täytynyt laittaa rahaa ainakin 40 kertaa - usein monta kertaa samana päivänä, Yksi kerta on maksanut keskimäärin kolme euroa. Bensaan mennyttä rahaa en jaksa edes laskea - mutta siitä ajattelin ottaa Kelalta ainakin muutaman kympin takaisin.
Yhteensä syöpä on verottanut kukkaroani ainakin 1500 euroa. Mutta tämä on tietysti vain se hinta, jonka minä olen joutunut maksamaan. Todelliset kustannukset Suomen valtiolle ovat olleet kymmeniä tuhansia euroja. Herran kiitos asun Suomessa ja saan maksaa veroja!
Ja suuri riemuhuuto ja ylistys Herralle myös siitä, että jäljellä on enää kolme sädehoitokertaa!
Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että olen maksanut vuoden 2016 aikana 691 euroa erilaisia käyntimaksuja HUSille. Eivätkä tähän edes mahtuneet sädehoitokerrat (25 x 9 euroa eli 225 euroa)!
Jos jo nämä summat tuntuvat huimilta, voin kertoa, että tänä vuonna olen laittanut apteekkiin 370 euroa, uusiin tissiliiveihin, peruukin hoitotuotteisiin ym. kosmeettiseen ehostukseen 320 euroa ja parkkimaksuihin 120 euroa. Tämä on arvio, koska en ole tajunnut ottaa kuitteja, mutta laskeskelin kalenterin avulla kulkukertoja. Keväällä kävin vain sytostaateissa autokyydillä, mutta nyt syksyllä parkkimittariin on täytynyt laittaa rahaa ainakin 40 kertaa - usein monta kertaa samana päivänä, Yksi kerta on maksanut keskimäärin kolme euroa. Bensaan mennyttä rahaa en jaksa edes laskea - mutta siitä ajattelin ottaa Kelalta ainakin muutaman kympin takaisin.
Yhteensä syöpä on verottanut kukkaroani ainakin 1500 euroa. Mutta tämä on tietysti vain se hinta, jonka minä olen joutunut maksamaan. Todelliset kustannukset Suomen valtiolle ovat olleet kymmeniä tuhansia euroja. Herran kiitos asun Suomessa ja saan maksaa veroja!
Ja suuri riemuhuuto ja ylistys Herralle myös siitä, että jäljellä on enää kolme sädehoitokertaa!
perjantai 28. lokakuuta 2016
Kyllähän aina saa haluta
Olen viime aikoina kirjoittanut aika monta tekstiä (tänne ja muuallekin) siitä, kuinka en jaksa enkä ehdi sitä enkä tätä. Nyt voisi olla aika vaihtaa näkökulmaa ja kirjoittaa siitä, mitä haluan.
Haluan tuntea olevani oman elämäni ohjaimissa.
Haluan keskittyä töihini kokonaisen päivän ilman keskeytyksiä.
Haluan ehtiä suunnittelemaan tulevaa ja pohtia mitä elämältäni haluan.
Haluan keskittyä perheeseeni.
Haluan rauhallista kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Haluan aktiivisen seksielämän.
Haluan puuhata jotakin mukavaa jokaisen lapsen kanssa kahdestaan ilman että on kiire mihinkään.
Haluan laittaa pihan talvikuntoon.
Haluan siivota kunnolla koko talon.
Haluan rakentaa valmiiksi ne kohdat, joita olen siirtänyt parempaan hetkeen.
Haluan syödä terveellisesti.
Haluan liikkua päivittäin, käydä lenkillä ja salilla ja uimassa.
Haluan pystyä käymään leffassa tai ostamaan uuden vaatteen ilman että samalla tarvitsee miettiä, riittävätkö rahat tämänkin jälkeen hoitomaksuihin.
Ja koska elän sellaisessa harhassa, että heti 10.11. saan oman elämäni takaisin ja aikaa on taas rajattomasti, lisään vielä tämän:
Haluan oppia löytämään mielenrauhan myös kiireen ja ahdistuksen keskellä.
Haluan tuntea olevani oman elämäni ohjaimissa.
Haluan keskittyä töihini kokonaisen päivän ilman keskeytyksiä.
Haluan ehtiä suunnittelemaan tulevaa ja pohtia mitä elämältäni haluan.
Haluan keskittyä perheeseeni.
Haluan rauhallista kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Haluan aktiivisen seksielämän.
Haluan puuhata jotakin mukavaa jokaisen lapsen kanssa kahdestaan ilman että on kiire mihinkään.
Haluan laittaa pihan talvikuntoon.
Haluan siivota kunnolla koko talon.
Haluan rakentaa valmiiksi ne kohdat, joita olen siirtänyt parempaan hetkeen.
Haluan syödä terveellisesti.
Haluan liikkua päivittäin, käydä lenkillä ja salilla ja uimassa.
Haluan pystyä käymään leffassa tai ostamaan uuden vaatteen ilman että samalla tarvitsee miettiä, riittävätkö rahat tämänkin jälkeen hoitomaksuihin.
Ja koska elän sellaisessa harhassa, että heti 10.11. saan oman elämäni takaisin ja aikaa on taas rajattomasti, lisään vielä tämän:
Haluan oppia löytämään mielenrauhan myös kiireen ja ahdistuksen keskellä.
tiistai 25. lokakuuta 2016
15/25 suoritettu
Tallinna oli ja kolea. Ruoka oli hyvää.
Pientä kuumotusta oli kyllä jo ennen matkalle lähtöä. Linac 7 - sädehoitokoneen aikataulu oli viturallaan jo puoli kymmeneltä aamulla. Satamassa piti olla yhdeltätoista. Kohtalo oli suopea ja sain siirron Linac 3:lle. Hetken verran en vihannut sädehoitoja: pääsin hoitoon ja hoidosta pois ihan ajallani, ja siellä hoitohuoneessa soi Bon Jovi! Normaalisti en erityisemmin pidä Bon Jovista, mutta kun on kuunnellut Linac 7:n Souvareita ym. laatumusiikkia pari viikkoa, You Give Love a Bad Name on todella hyvä biisi.
Jos haluatte tietää tarkemmin, mitä siellä sädehoidossa oikein tapahtuu, lukekaa Keskeneräisen postaus. Tosin minulla ei ole tuota snorkkelia, koska sädetetään oikeaa puolta eikä tarvitse suojella sydäntä, ja koko proseduuri kestää muutamia minuutteja.
En muuten edes tiennyt ennen eilistä, että näitä sädehoitojakin voi olla rintasyövässäkin erilaisia. Ehkä se vähän vähentää omaa ketutusta, että tietää, että joku toinen saa kärsiä molemmista, epämääräisistä aikatauluista ja siitä, ettei saa hengittää vapaasti.
Restoran Kuldmokk, perjantai-illan pitkän kaavan illallinen.
Ehdottomasti käynnin väärti!
Rukis, perjantai-illan jälkkäri.
Ei halpa, mutta kiva sekä sijainniltaan, interiööriltään että valikoimaltaan.
Cafe de Lyon, jossa söimme lauantaina ennen kotiinlähtöä.
Perushyvä ja kohtuuhintainen ranskalainen.
Parasta paikassa oli se, että saimme ruuan eteemme ja syötyä 45 minuutissa (ja ehdimme ajoissa laivaan).
Pientä kuumotusta oli kyllä jo ennen matkalle lähtöä. Linac 7 - sädehoitokoneen aikataulu oli viturallaan jo puoli kymmeneltä aamulla. Satamassa piti olla yhdeltätoista. Kohtalo oli suopea ja sain siirron Linac 3:lle. Hetken verran en vihannut sädehoitoja: pääsin hoitoon ja hoidosta pois ihan ajallani, ja siellä hoitohuoneessa soi Bon Jovi! Normaalisti en erityisemmin pidä Bon Jovista, mutta kun on kuunnellut Linac 7:n Souvareita ym. laatumusiikkia pari viikkoa, You Give Love a Bad Name on todella hyvä biisi.
Jos haluatte tietää tarkemmin, mitä siellä sädehoidossa oikein tapahtuu, lukekaa Keskeneräisen postaus. Tosin minulla ei ole tuota snorkkelia, koska sädetetään oikeaa puolta eikä tarvitse suojella sydäntä, ja koko proseduuri kestää muutamia minuutteja.
En muuten edes tiennyt ennen eilistä, että näitä sädehoitojakin voi olla rintasyövässäkin erilaisia. Ehkä se vähän vähentää omaa ketutusta, että tietää, että joku toinen saa kärsiä molemmista, epämääräisistä aikatauluista ja siitä, ettei saa hengittää vapaasti.
torstai 20. lokakuuta 2016
Je suis fatigué!
Vihaan sädehoitoja. Vihaan sitä, että minun pitää jokaikinen päivä raahautua Meilahteen. Vihaan sitä, että harva se päivä sädetyskoneet reistailevat ja saan odottaa siellä puoli tai kaksi tuntia. Vihaan sitä, että tämän takia en ehdi tehdä töitä. Vihaan sitä, että jokainen päivä on paikasta toiseen sinkoilemista. Vihaan sitä, että minulla menee parkkimaksuihin viikossa enemmän rahaa kuin yleensä vuodessa.
Koska en voi sanoa sädehoidoille fuck it, sanon vain fatiikki. Se tarkoittaa uupumusta. Ja minulla taitaa olla se.
Väsymyksen viimeistelee vaihdevuosioireisto. Vihaan myös herätä yöllä kuumiin aaltoihin. Puoli kahdeltatoista ruukaa tulla ensimmäinen, mutta se ei ole paha, ja sen jälkeen nukahtaa nopeasti. Puoli kolmelta alkaa helvetti. Yleensä nukahdan uudestaan vasta puoli viiden maissa.
Ehkäpä sanon kohta töille fuck it. Olen aika täsmälleen sädehoidon puolessavälissä. Vielä on aikaa jäädä sairaslomalle, jos voimat loppuvat. Tällä viikolla olen ollut syyslomalla. Ajattelin, että kun ei tarvitse käydä työpaikalla, niin ehdin kotona keskittyä parina päivänä ajatusta vaativiin paperitöihin. Ja pah. Töille olen ehtinyt uhrata pari tuntia ja nekin sädehoito-osaston odotustiloissa.
Sen sijaan olen tehnyt sellaisia juttuja, joita en ole ehtinyt työpäivien aikana hoitaa: hakenut vihdoinkin silikoniproteesin, keskustellut pankissa lasten omaisuuden sijoittamisesta, etsinyt Ikeasta sisustusratkaisuja kuopuksen huoneeseen, ajanut Ikeaan vaihtamaan lamppua joka ei sopinutkaan paikalleen. Rikollisen paljon aikaa on ottanut vakuutusten tarjouspyyntöjen tekeminen ja tarjousten läpikäyminen. Luulisi, että vakuutusyhtiöt haluavat asiakkaita, mutta joissakin yhtiöissä on ilmeisesti liian paljon rahaa, kun ei meidän perheen rahat kiinnosta.
Kaiken muun lisäksi sain vihdoin syysflunssan, joka on kiertänyt muussa perheessä jo muutaman viikon. Totta kai se iskee sillä viikolla, kun pystyy edes vähän hellittämään. Tänään onkin ollut pakko hellittää vielä vähän enemmän. Ei se mitään, tälle päivälle olin suunnitellut vain juoksulenkkiä ja lihaskuntotreeniä.
Liikunta on ollut merkittävin keinoni pitää yksittäisten päivien fiilis plussan puolella. Olen käynyt joka ilta ainakin lyhyellä kävelyllä. Muutenkin olen pyrkinyt rauhoittamaan illat sohvalla pötköttelylle, kynttilöiden polttelulle, teen siemailulle ja itseni hellimiselle.
Huomenna ohjelmassa on kuitenkin koko perheen syyslomamatka. Flunssa tai ei, tarvitsen jonkin irtioton tästä kaikesta, ja tällä kertaa se on lyhyt hotelliloma Tallinnassa.
Koska en voi sanoa sädehoidoille fuck it, sanon vain fatiikki. Se tarkoittaa uupumusta. Ja minulla taitaa olla se.
Väsymyksen viimeistelee vaihdevuosioireisto. Vihaan myös herätä yöllä kuumiin aaltoihin. Puoli kahdeltatoista ruukaa tulla ensimmäinen, mutta se ei ole paha, ja sen jälkeen nukahtaa nopeasti. Puoli kolmelta alkaa helvetti. Yleensä nukahdan uudestaan vasta puoli viiden maissa.
Ehkäpä sanon kohta töille fuck it. Olen aika täsmälleen sädehoidon puolessavälissä. Vielä on aikaa jäädä sairaslomalle, jos voimat loppuvat. Tällä viikolla olen ollut syyslomalla. Ajattelin, että kun ei tarvitse käydä työpaikalla, niin ehdin kotona keskittyä parina päivänä ajatusta vaativiin paperitöihin. Ja pah. Töille olen ehtinyt uhrata pari tuntia ja nekin sädehoito-osaston odotustiloissa.
Sen sijaan olen tehnyt sellaisia juttuja, joita en ole ehtinyt työpäivien aikana hoitaa: hakenut vihdoinkin silikoniproteesin, keskustellut pankissa lasten omaisuuden sijoittamisesta, etsinyt Ikeasta sisustusratkaisuja kuopuksen huoneeseen, ajanut Ikeaan vaihtamaan lamppua joka ei sopinutkaan paikalleen. Rikollisen paljon aikaa on ottanut vakuutusten tarjouspyyntöjen tekeminen ja tarjousten läpikäyminen. Luulisi, että vakuutusyhtiöt haluavat asiakkaita, mutta joissakin yhtiöissä on ilmeisesti liian paljon rahaa, kun ei meidän perheen rahat kiinnosta.
Kaiken muun lisäksi sain vihdoin syysflunssan, joka on kiertänyt muussa perheessä jo muutaman viikon. Totta kai se iskee sillä viikolla, kun pystyy edes vähän hellittämään. Tänään onkin ollut pakko hellittää vielä vähän enemmän. Ei se mitään, tälle päivälle olin suunnitellut vain juoksulenkkiä ja lihaskuntotreeniä.
Liikunta on ollut merkittävin keinoni pitää yksittäisten päivien fiilis plussan puolella. Olen käynyt joka ilta ainakin lyhyellä kävelyllä. Muutenkin olen pyrkinyt rauhoittamaan illat sohvalla pötköttelylle, kynttilöiden polttelulle, teen siemailulle ja itseni hellimiselle.
Huomenna ohjelmassa on kuitenkin koko perheen syyslomamatka. Flunssa tai ei, tarvitsen jonkin irtioton tästä kaikesta, ja tällä kertaa se on lyhyt hotelliloma Tallinnassa.
torstai 6. lokakuuta 2016
Kiire ja väsymys, jokapäiväiset vieraani
Kylläpä elänkin täyttä elämää! Ei ole vapaa-ajan ongelmia, kun ei ole vapaa-aikaakaan - tai jos joskus olisi, niin kyllä senkin jokin lapsiin liittyvä toiminta täyttäisi. Kyllä oli ihanaa silloin sairaslomalla, kun sai sohvalla nukkua päiväunia ja välillä katsoa Netflixiä. Nyt juoksen kokouksista sädehoitoihin ja sieltä seminaareihin tai injektioajalle. Joskus jos ehtii istahtaa työhuoneessa tietokoneen ääreen, tuntuu melkein lomalta, kun saa rauhassa tehdä paperihommia!
Ihan pää meinaa revetä irti, kun tajuaa, että Opetussuunnitelmamessut-niminen vanhempainilta ei olekaan vanhempainilta, vaan koko perheen pakollinen kouluilta. Se roikkuu hyvin ohuen rihman varassa siinä vaiheessa, kun on järjestänyt työt, iltaruoat ja lasten harrastukset niin, että kaikki pääsevät kyseiseen iltaan, ja Sädehoitoklinikalta soitetaan, että hoitokone on rikki ja hoito voidaan toteuttaa vasta kello 19. Siihen samaan aikaan siis, kun lapset tanssivat koulun lavalla tai vetävät uutta opetussuunnitelmaa esitteleviä pajoja.
Useammin kuin kerran päivässä tekisi mieli heittäytyä lattialle ulisemaan. Mies ja lapset voivat myös todistaa, että jonkun kerran olen saanutkin itkupotkuraivarit, joista kuka tahansa kolmivuotias olisi kateellinen.
Mutta kyllä tähän kiireeseen myös ihania hetkiä mahtuu. Niin kuin vaikka se, kun kävin esikoisten (oman ja miehen) kanssa katsomassa Tulen morsiamen. "Ahdistavin ja kauhein kokemus ikinä", totesi toinen, kun valot syttyivät. Mutta oli silti mukavaa käydä porukalla syömässä ja leffassa ja vähn shoppailemassakin. Ja kun haettiin ennen leffaa kaupasta karkkia ja ostin itselleni Roosa nauhan, halusivat molemmat tytöt omansa ja kulkivat loppuillan ruusukkeet rinnassa.
Ja se, kun kuopus (minun) vietti sukulaissynttäreitä, talo oli täynnä väkeä, sai syödä herkkuja ja jutella rakkaiden ihmisten kanssa. Tai se, kun käytiin juhlien jälkeen perheen kesken saunassa -ensimmäistä kertaa kaikki samaan aikaan leikkauksen jälkeen. Lapsetkin saivat tilaisuuden tarkastella kunnolla minun muuttunutta habitustani. Yhdeltä lapsista tuli mainiota palautetta: "Eikö sun toinenkin tissi pitänyt leikata?" Kun vakuutin, että leikattu on, tämä arvioi, että ei siinä juurikaan ole eroa, vähän on ehkä lyhyempi. Ihan mahtavaa, se näyttää siis omalta! (Vaikka voin vakuttaa, että on paljon lyhyempi.)
Sekin oli ihan mahtavaa, että sain olla mukana Juhli elämää -tukikonsertissa. Sen tuotto meni Aivovammaliitolle, mutta tämä Hanna Maarian ihana kappale, jonka taustoja sain olla laulamassa, kiteyttää myös tällaisen rs-tapauksen fiilikset:
Ihan pää meinaa revetä irti, kun tajuaa, että Opetussuunnitelmamessut-niminen vanhempainilta ei olekaan vanhempainilta, vaan koko perheen pakollinen kouluilta. Se roikkuu hyvin ohuen rihman varassa siinä vaiheessa, kun on järjestänyt työt, iltaruoat ja lasten harrastukset niin, että kaikki pääsevät kyseiseen iltaan, ja Sädehoitoklinikalta soitetaan, että hoitokone on rikki ja hoito voidaan toteuttaa vasta kello 19. Siihen samaan aikaan siis, kun lapset tanssivat koulun lavalla tai vetävät uutta opetussuunnitelmaa esitteleviä pajoja.
Useammin kuin kerran päivässä tekisi mieli heittäytyä lattialle ulisemaan. Mies ja lapset voivat myös todistaa, että jonkun kerran olen saanutkin itkupotkuraivarit, joista kuka tahansa kolmivuotias olisi kateellinen.
Mutta kyllä tähän kiireeseen myös ihania hetkiä mahtuu. Niin kuin vaikka se, kun kävin esikoisten (oman ja miehen) kanssa katsomassa Tulen morsiamen. "Ahdistavin ja kauhein kokemus ikinä", totesi toinen, kun valot syttyivät. Mutta oli silti mukavaa käydä porukalla syömässä ja leffassa ja vähn shoppailemassakin. Ja kun haettiin ennen leffaa kaupasta karkkia ja ostin itselleni Roosa nauhan, halusivat molemmat tytöt omansa ja kulkivat loppuillan ruusukkeet rinnassa.
Ja se, kun kuopus (minun) vietti sukulaissynttäreitä, talo oli täynnä väkeä, sai syödä herkkuja ja jutella rakkaiden ihmisten kanssa. Tai se, kun käytiin juhlien jälkeen perheen kesken saunassa -ensimmäistä kertaa kaikki samaan aikaan leikkauksen jälkeen. Lapsetkin saivat tilaisuuden tarkastella kunnolla minun muuttunutta habitustani. Yhdeltä lapsista tuli mainiota palautetta: "Eikö sun toinenkin tissi pitänyt leikata?" Kun vakuutin, että leikattu on, tämä arvioi, että ei siinä juurikaan ole eroa, vähän on ehkä lyhyempi. Ihan mahtavaa, se näyttää siis omalta! (Vaikka voin vakuttaa, että on paljon lyhyempi.)
Sekin oli ihan mahtavaa, että sain olla mukana Juhli elämää -tukikonsertissa. Sen tuotto meni Aivovammaliitolle, mutta tämä Hanna Maarian ihana kappale, jonka taustoja sain olla laulamassa, kiteyttää myös tällaisen rs-tapauksen fiilikset:
Hyvää huomenta maailma,
mitä tänään ois tarjolla,
kaviaarii ja kakkua,
kengät oottaa mua jo ovella.
Mulla oli niitä murheita,
teki mieli tehdä murhia,
kun kapuloita rattaisiin,
urakalla tungettiin,
mut mikään ei enää pidä mua kii,
antaa tulla tänne sitä actionii!
Kiipeen korkkareissa puuhun
huutamaan:
kato ku mä meen, kato ku mä teen!
Aukee silmät, rupee jengi
uskomaan:
nainen kenkineen kiipee taivaaseen!
Kaikenlaisia aamuja,
se täs onkin niin parasta,
joku tarjoo shampanjaa,
mä oon kuiva autiomaa.
Ei saa jäädä siihen makaamaan,
mua ei luotu tänne suremaan,
meen pari metrii polvillaan,
sitten nousen seisomaan,
mut mikään ei enää pidä mua kii,
antaa tulla tänne sitä actionii!
Kiipeen korkkareissa puuhun
huutamaan:
kato ku mä meen, kato ku mä teen!
Aukee silmät, rupee jengi
uskomaan:
nainen kenkineen kiipee taivaaseen!
Ojaa kulkien onnea oottamaan,
tien vieressä elämää venaamaan,
aina jauhamaan, paskaa puhumaan,
älä jää, älä jää!
Me tullaan täältä, me kruisaillaan,
me sisko kyytiimme poimitaan,
me toinen toistamme tuetaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)