Tilinpäätös

En lasketellut. Parkkipaikalla kävellessäni onnistuin kaatumaan päistikkaa mahalleni, joten en todellakaan uskaltanut lähteä jäisiin rinteisiin. Ihan mukava se Åre oli ei-laskettelevallekin lomailijalle, mutta viikossa näin ja koin kyllä lähes kaiken, mitä siellä voi kokea, jos ei ole suksia jaloissa.

Toipumiseen kompurointini ei onneksi vaikuttanut. Eilen oli jälkitarkastus, ja kaikki vaikuttaisi olevan vallan mainiosti. Haavat ovat parantuneet hyvin, ja napakin on ihan loppusuoralla. Sain luvan liikuntaan (poislukien vatsalihaksia ylettömän paljon rasittavat toistot pääsiäiseen asti), saunomiseen ja uintiin. Parasta on tietenkin se, että saan jättää sen tukivyön pois käytöstä (poislukien raskaimmat urheilusuoritukset lähiaikoina).

Sairaslomaa on jäljellä viisi päivää. Vilahtipas kuusi viikkoa vikkelään - valokuvakirjoja jäi vielä kesälomallekin tehtäväksi.

Lokakuussa kuulemma katsotaan, miten uusi rinta on laskeutunut. Voi olla, että jäävät vähän eriparisiksi, mutta sittenhän voi vielä napsaista toisesta tai laittaa fylliä toiseen. Juuri nyt olen oikein tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Puolessavälissä sairaslomaa mennään

Voin hyvin. Viime viikon lopulla vein auton huoltoon, ja vaikka taskussa oli bussikortti, kävelin 6-7 kilometriä alle 1,5 tunnissa. Enkä tarvinnut kuin kolme lyhyttä istuskelutaukoa! Eilen kävin pari tuntia töissä lähinnä kuulumisia päivittämässä, mutta pystyin esiintymään ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen farkut jalassa. Kotosalla olen käyttänyt samoja kulahtaneita mutta niin mukavia collegehousuja koko sairasloman.

Kieleke on voinut hyvin, vaikka stressaan sitä vieläkin. Jos sen iho ei tunnu lämpimältä, koettelen sitä puolen tunnin välein. Jokainen värimuutos aiheuttaa paniikkireaktion. Kävin itse asiassa sitä näyttämässä yhden ylimääräisen kerran Jorvissa viime viikolla, mutta silloin huoleni nimettiin "haava-alueilta valuneiksi mustelmiksi" ja rinta todettiin monen hoitajan ja lääkärin voimin todella hienoksi.

Haavatkin paranevat vähitellen. Navan ympärillä olevat haavat eivät aluksi millään tahtoneet parantua ja niistä erittyi jatkuvasti mätääkin, mutta nyt näyttää siltä, että kohta voin unohtaa haavalappujen käytön. Vatsan haavassa on yksi kohta, joka erittää teipinkin läpi, mutta ei joka päivä eikä häiritsevästi. Unohdan sen helposti, joten en jaksa huolehtia. Sitä paitsi kainalossakin on tapahtunut samaa, ja kun vaihdoin haavateipit, huomasin, että vatsan haavan pituudelle mahtuu monenlaista pientä tapahtumaa, joka yleensä jää sinne teipin alle piiloon. Kuulunee normaaliin paranemisprosessiin, vaikka kun näitä miettii itsekseen kotona ja muistelee kaikkia rinnankorjausleikkauksista kuulemiaan kauhutarinoita, ei voi olla välillä vähän huolestumatta.

Kaikkein eniten ahdistaa tällä hetkellä tuo vatsan tukivyö. Siis ihan fyysisesti ahdistaa. Aamupäivällä sen kanssa vielä elää, mutta iltapäivällä se pakottaa minut istumaan tikkusuorana ja kiristää, kun maha alkaa täyttyä ruoasta. Koska se puristaa mahaa, piereskelen ihan jatkuvasti. Yöllä on vaikea nukkua, kun keskivartalon ympärillä on tiukka resori, vaikka löysään sitä mahdollisimman paljon.

Kaiken kaikkiaan oloni on sellainen, että luulenpa pääseväni muun perheen mukana ensi viikolla Åreen. Laskettelemaan en taida uskaltaa, mutta onhan lumisessa maisemassa kaunista kävelläkin. Ja olen minä sen verran rebel, että pakkaan omatkin sukset mukaan. Minulla on jälkitarkastus kotiinpaluupäivänä eli maanantaina 26.2. Ei kai se ihan mahdotonta ole, että perjantaina tai lauantaina tunnen itseni jo valmiiksi laskemaan - Valle's Ski Adventure tai Björnlandet saattaisivat olla minulle sopivia kohteita.

Toipilaalla on tylsää

Toipuminen sujuu hyvin. Pääsin dreenistä eroon tiistaina ja eilen kävin haavahoitajalla, joka arvioi haavojen, kielekkeen ja vatsan tilan nousujohtoiseksi. Siltä minustakin tuntuu, vaikka ei tämä ihan leikiten mene. Vatsan kanssa on yhä hankala liikkua ja rintakin on tällä hetkellä kovasti turvoksissa.

Vatsa ei ole enää yhtä sileä kuin heti leikkauksen jälkeen. Navan viereen on pullahtanut omituinen makkara ja toisesta kohtaa vatsa on kuopalla. Tästä olin jo vähän huolissani, mutta eilen Jorvissa törmäsin yhteen kolmesta kirurgistani, eikä hän ollut asiasta lainkaan huolissaan. Nyt tässä vain katsellaan, miten vatsa vähitellen muuttuu - ja tarvittaessa sitten korjataan jälkikäteen. Käytän tukivyötä päivin öin, joten oikein enempää ei toipumisen eteen voisikaan tehdä.

Kotona on tylsää, mutta ei minusta töihinkään vielä olisi. Kulutan päiviäni poimimalla parhaat rusinat duunipullasta, opiskelemalla, lukemalla ja katsomalla Netflixiä. Aika monessa sarjassa olinkin taas jäänyt jälkeen, mutta kohta se on korjattu! Pyrin liikkumaan päivittäin, mutta ei tämän mahan kanssa kovin pitkiä kävelyitä vielä tehdä. Ehkä jo ensi viikolla.