perjantai 28. lokakuuta 2016

Kyllähän aina saa haluta

Olen viime aikoina kirjoittanut aika monta tekstiä (tänne ja muuallekin) siitä, kuinka en jaksa enkä ehdi sitä enkä tätä. Nyt voisi olla aika vaihtaa näkökulmaa ja kirjoittaa siitä, mitä haluan.

Haluan tuntea olevani oman elämäni ohjaimissa.
Haluan keskittyä töihini kokonaisen päivän ilman keskeytyksiä.
Haluan ehtiä suunnittelemaan tulevaa ja pohtia mitä elämältäni haluan.
Haluan keskittyä perheeseeni.
Haluan rauhallista kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Haluan aktiivisen seksielämän.
Haluan puuhata jotakin mukavaa jokaisen lapsen kanssa kahdestaan ilman että on kiire mihinkään.
Haluan laittaa pihan talvikuntoon. 
Haluan siivota kunnolla koko talon.

Haluan rakentaa valmiiksi ne kohdat, joita olen siirtänyt parempaan hetkeen.
Haluan syödä terveellisesti.
Haluan liikkua päivittäin, käydä lenkillä ja salilla ja uimassa.
Haluan pystyä käymään leffassa tai ostamaan uuden vaatteen ilman että samalla tarvitsee miettiä, riittävätkö rahat tämänkin jälkeen hoitomaksuihin.

Ja koska elän sellaisessa harhassa, että heti 10.11. saan oman elämäni takaisin ja aikaa on taas rajattomasti, lisään vielä tämän:

Haluan oppia löytämään mielenrauhan myös kiireen ja ahdistuksen keskellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti