sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Hei hei, sairaala!

Sellaistakin olen tässä toipuessani miettinyt, että sinänsä hassua rakentaa uutta tissiä siinä vaiheessa, kun olo ilmankin alkaa olla aika kokonainen. Olen aika vapautuneesti kulkenut epäsymmetrisenä kylillä; urheilemaan en enää edes yrittänyt proteesin kanssa. Pukuhuoneissa esiinnyin varsin vapautuneesti.

Mutta turvotus leikatulla puolella oli yhä epämiellyttävä, joten halusin, että arpi avataan - ja jos siinä nyt samalla oli mahdollisuus saada uusi rinta, niin miksikäs ei. Hoitohenkilökunta vaikuttaa olevan varsin tyytyväinen kielekerintaan ja arpikudosta on kuulemma ratkottu auki leikkauksen aikana. Omasta mielestänikin rinta näyttää oikein siistiltä, vaikka hoitajien huomio kiinnittyy ehkä enemmän verenkiertoon liittyviin seikkoihin. Ihan mahtavaa, että kaikki rinnanrakennuksessa vaikuttaa onnistuneen.

Toistaiseksi vatsassakin vaikuttaa kaikki olevan kunnossa, vaikka sen saattaa kyseenalaistaa, jos joutuu katselemaan, kuinka nousen sängystä. Onneksi on ympärillä tyrävyö, tuo kivikova panssari, joka tekee liikkumisesta turvallisempaa (ja monta kertaa haastavampaa). Mutta tiedättekö, mikä on ihan parasta? Vatsassa ei ole yhtään dreeniä! Osasivat kuulemma taitavat kirurgit ommella kudoksia niin, ettei moisia tarvittu. Halleluja sille!

Kainalossa on yksi dreeni, mutta siitä pääsen huomenna tai ylihuomenna eroon. Kaiken kaikkiaan kaikki menee niin hienosti, että päästävät minut tänään kotiin. Mielelläni menen! Ja lämpimät kiitokset lähetän Jorvin K3:n henkilökunnalle - täällä on saanut tuntea olevansa hyvissä käsissä.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Kaksi rintaa ja litteä maha!

Vähän hirvitti viime viikolla, että pääsenkö leikkaukseen ollenkaan, kun oli sellainen flunssaa lupaileva olo monta päivää. Huimasi, paleli ja mahassa kiersi. Peruin iltamenot ja urheiluharrastukset ja himmailin kotona peiton alla kaikki illat. Ainakin siihen asti, että tuli talvi. Sitten oli pakko käväistä luistelemassa ja laskettelemassa, koska muuten ei tänä talvena pääse ollenkaan. Oloni ei heikentynyt (jos ei myöskään parantunut) ja tiistaina minä sitten heräsin aamuviideltä, pakkasin suklaan reppuun ja lähdin bussilla Jorviin.

Kello seitsemältä olin LEIKOssa (=leikkaukseen kotoa), sain uudet vaatteet ja esilääkkeen ja jouduin heittämään hyvästit puhelimelleni. Kahdeksalta mentiin leikkaussaliin, sain kanyylin käteeni, hengittelin happea - ja heräsin vähän ennen puolta viittä heräämössä. Leikkaus oli kestänyt 7,5 tuntia ja ilmeisesti kaikki oli mennyt hyvin. Sain torkkua heräämössä aika pitkään, koska kaliumarvossa oli jotakin vikaa, mutta lopulta yhdeksän maissa pääsin plastiikkakirurgiselle osastolle.

Heräämössä mulla oli todella hyvä olo; aivan ihmettelin, kuinka vähän kipuja voikin olla ison leikkauksen jälkeen. Heräämössä oli kyllä myös paremmat lääkkeet kuin osastolla, koska jo seuraavan aamuyön aikana vatsan alue oli aika kipeä. Kaiken kaikkiaan kivut ovat kuitenkin olleet varsin siedettävät: keskiviikkona pyysin kipulääkettä vähän joka välissä, mutta kyllä ne kivut pysyivätkin poissa. Nyt kun lääkkeitä menee vähemmän, aina välillä vihloo mahaa tai rintaa, mutta niidenkin kipujen kanssa pystyy elämään.

Minua ruvettiin kannustamaan liikkumiseen heti keskiviikkona ja olin heti suunnitelmassa mukana. Ensimmäinen seisontayritys sängyn vieressä oli varmaan hulvatonta katseltavaa: jalat tärisivät ja selkä oli 45 asteen kulmassa. Illalla kampesin itseni jo sängystä ylös ja vessaan omin päin. Tänään olen niin kuntoutunut, että tein päiväkävelyn naapurisairaalan R-kioskille.

Hyvin on siis sujunut, mutta jotta tilanne ei kuulostaisi liian ihanteellisella, voin kertoa, että välillä väsyttää hullun lailla. Olen maannut tuntikausia apaattisena sängyllä torkkumassa. Yöunet alkavat vihdoin normalisoitua. Viime yönä nukuin jo 6,5 tuntia, mikä on näinä kuumien aaltojen aikoina ihan mahtava rupeama!


torstai 18. tammikuuta 2018

Saan uuden tissin!

Mihin meni kuusi kuukautta? Töiden tekoon, matkusteluun, suurperhearjen pyörittämiseen, joulun valmisteluun ja viettoon. Silloin tällöin mielessä kävi jossain vaiheessa edessä oleva korjausleikkaus, mutta varsinaisesti en sitä ehtinyt odottamaan. Jonossa olen kuitenkin koko ajan ollut ja edennyt, ja ensi viikolla uudesta rinnasta tulee totta.

Ilmassa on lievää paniikkia, mutta myös odotusta. Eniten odotan kuuden viikon taukoa töistä. Eniten panikoin leikkausta seuraavia päiviä. Olo on kuulemma "kuin jyrän alle jäänyt" tai "en tajunnutkaan, kuinka jyrän alle jäänyt sitä voi olla". Minä olen vähän huono sietämään paikallaan makaamista ja erityisen huono, jos olen kipeä, en saa liikkua ja minusta roikkuu useita erilaisia letkuja.

Mutta pakkaan mukaan puhelimen, padin, suklaata ja naistenlehtiä. Kai niistä edes hetkellistä iloa on.

Tällä viikolla laitan työt ja kodin sellaiseen malliin, että voin poistua viikoksi sairaalaan ja viideksi viikoksi kotisohvalle. Kävin jo kerran Jorvissa tapaamassa sairaanhoitajaa ja assisteeraavaa kirurgia. Vielä pitäisi ehtiä labraan ja juuri ennen leikkausta tapaamaan leikkaavaa lääkäriä, joka piirtelee vatsamakkaraani ja rintaani kaavat seuraavan päivän leikkaus- ja ompelu-urakkaa varten.

Lähiviikkoina on varmasti runsaasti raportoitavaa, joten blogiakin kannattaa seurailla.