tiistai 25. lokakuuta 2016

15/25 suoritettu

Tallinna oli ja kolea. Ruoka oli hyvää.

Restoran Kuldmokk, perjantai-illan pitkän kaavan illallinen.
Ehdottomasti käynnin väärti!


Rukis, perjantai-illan jälkkäri. 
Ei halpa, mutta kiva sekä sijainniltaan, interiööriltään että valikoimaltaan.


Cafe de Lyon, jossa söimme lauantaina ennen kotiinlähtöä.
Perushyvä ja kohtuuhintainen ranskalainen.
Parasta paikassa oli se, että saimme ruuan eteemme ja syötyä 45 minuutissa (ja ehdimme ajoissa laivaan).


Pientä kuumotusta oli kyllä jo ennen matkalle lähtöä. Linac 7 - sädehoitokoneen aikataulu oli viturallaan jo puoli kymmeneltä aamulla. Satamassa piti olla yhdeltätoista. Kohtalo oli suopea ja sain siirron Linac 3:lle. Hetken verran en vihannut sädehoitoja: pääsin hoitoon ja hoidosta pois ihan ajallani, ja siellä hoitohuoneessa soi Bon Jovi! Normaalisti en erityisemmin pidä Bon Jovista, mutta kun on kuunnellut Linac 7:n Souvareita ym. laatumusiikkia pari viikkoa, You Give Love a Bad Name on todella hyvä biisi.

Jos haluatte tietää tarkemmin, mitä siellä sädehoidossa oikein tapahtuu, lukekaa Keskeneräisen postaus. Tosin minulla ei ole tuota snorkkelia, koska sädetetään oikeaa puolta eikä tarvitse suojella sydäntä, ja koko proseduuri kestää muutamia minuutteja.

En muuten edes tiennyt ennen eilistä, että näitä sädehoitojakin voi olla rintasyövässäkin erilaisia. Ehkä se vähän vähentää omaa ketutusta, että tietää, että joku toinen saa kärsiä molemmista, epämääräisistä aikatauluista ja siitä, ettei saa hengittää vapaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti