Epikriisin päivitys

Olipas niin kiireiset kaksi viikkoa, että viime kerralla en muistanut ja sitten en edes ehtinyt kertoa tarkemmin kaikkien viimeaikaisten tutkimusten tuloksista. Korjataan siis tilanne.

Ensimmäisenä kävin sydämen gammakuvauksessa. Kuulemma sydän voi hyvin, ja hyvä niin, niin pääsin jatkamaan Herceptin-pistoksissa käymistä. Tämän viikon maanantaina oli ensimmäinen kerta tauon jälkeen, ja siinäpä vasta oli nopea proseduuri. Piti vaihtaa toimipaikkaa työpäivän keskellä, ja siinä välissä käväisin Syöpäklinikalla. Viivyin parkkihallissa 35 minuuttia. Kuulemma jatkossa ei tarvitse odotella, vaan voin kävellä toimenpidehuoneeseen suoraan sisään, joten ensi kerralla tavoitteena on selvitä alle 30 minuutilla ja pienemmällä parkkimaksulla.

Tietokonetomografiassakin kaikki oli ok. Tosin keväällä minulla oli mennyt jotenkin ohi, että TT- kuvassa oli näkynyt maksassa jokin muutos, joka ei vaikuta pahanlaatuiselta. Siellä se kuitenkin vieläkin on, mikä on itse asiassa hyvä asia, koska jos se olisi etäpesäke, sytostaatit olisivat todennäköisesti pienentäneet sitä. Mutta koska veroeuroni ovat tälle yhteiskunnalle tärkeitä tulevinakin vuosina, sain lähetteen maksan ultraääneen, jossa kävin tiistaina. Varjoaineesta ja armottomasta tutkimuspöydällä vääntelehtimisestä huolimatta minua ja maksaani ei saatu sellaiseen asentoon, että pahkuraani olisi saatu sen tarkemmin tutkittua. Pääsen vielä magneettikuvaankin varmistamaan tämän jutun, mutta en jaksa uskoa, että se olisi mitään kummempaa, enkä varsinkaan aio ottaa asiasta mitään stressiä juuri nyt. (Tästäkin reissusta selvisin muuten alle tunnin parkkiajalla - uskomattoman tehokas Syöpäklinikka!)

Torstaina kävin omalla terveysasemallani ihkaensimmäistä kertaa. Ja sain ihan ensimmäistä kertaa Zoladex-piikin. Ihkuihana juttu se vasta olikin! Tiedättehän sellaisen kuulakärkikynän varasäiliön, joka on kärjestä vähän kapeampi? Sen kärjen paksuinen on Xoladex-neula! Todellakin hirvitti etukäteen, mitä tästä oikein tulee, mutta onneksi on myös paksusti mahaläskiä. Neula upposi sinne kevyesti, ja vaikka se ei ihanalta tuntunutkaan, oli se nopeasti ohi. Sängyn reunaa puristamalla ja syvään hengittelemällä selvisin tästäkin. Ainakaan vielä en ole havainnut vaihdevuosioireita, mutta ehtiihän niitä tulla - viimeistään sitten, kun eksemestaanilääkitys kahden viikon päästä alkaa.

Eilen laitoin taas työt sellaiseen pakettiin, että voin jäädä muutamaksi viikoksi sairaslomalle. Nyt otan rennosti tämän viikonlopun, eli urheilen varastoon, katson ainoan kotona olevan lapsen kanssa Amélien ja syön paljon herkkuja, jotta jaksan maanantain koko päivän paaston. Pääsen leikkaukseen heti kello kahdeksalta, joten saapumisaika on 7.00. Pitänee nukkuakin vähän varastoon ennen edeltävää yötä, koska vaikka nyt ei jännitä, ei uni varmaankaan tule ihan heti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Kiireisen viikon kuulumiset

Tämän viikon olen ollut ihan yksinäni, enkä todellakaan muista, milloin viimeksi olisin kokonaisen viikon asustellut vain itseni seurassa. Iltaisin olen saanut puhelimeeni kuvia merestä, satamista ja saarista. Kateeksi käy. Niin paljon, että katselin äsken ensimmäisen kerran olympialaisia ja purjehdusta!

Pitkäksi ei aika kuitenkaan ole käynyt. Työt alkoivat virallisesti torstaina, mutta varauduin kohta alkavaan sairaslomaan ja aloitin jo maanantaina. Työnantaja oli järjestänyt kivan töihinpaluuyllätyksen: ensi viikolla alkavat YT-neuvottelut. Luottamusmiestä vailla olevan oppilaitoksen opettajayhdistyksen varapuheenjohtajana olen saanut tästäkin vähän lisäharrastusta päiviini ja iltoihini. Olin myös tehnyt pitkän listan erilaisista hommista, joita halusin viikon aikana ehtiä tehdä. Ihan kaikkea en ehtinyt, mutta aika paljon.

Pihamuurin peltikatteen maalaamiseen meni monta iltaa, mutta siitä tuli varsin hieno. Kädestäni ei tullut. Fysioterapeutin kanssa viime tapaamisella mietittiin, että käsihän alkaa olla täysin kunnossa. Ei muuten ole enää! Näinköhän on, että meikäläisen kädellä ei enää koskaan tehdä raskaampia remonttihommia? Kuntoutan käsivartta minkä ehdin ja toivon parasta. Aidasta siirryin kevyempään maalausprojektiin. Testasin kalkkimaalia takkahuoneen sohvapöytään. Oli kyllä juuri niin helppoa kuin kaikissa DIY-blogeissa kerrotaan, ja lopputuloskin on ihan ok. Mitähän mies sanoo väristä?

Kirsikkapuukin oli täynnään kypsiä kirsikoita, jotka päätin poimia ja säilöä. Se ei ollutkaan ihan niin läpihuutojuttu kuin kuvittelin. Johan siihen poimimiseenkin meni tuntikausia, kun niitä kirsikoita tuli 10 litraa. Viime vuonna ei saatu kirsikan kirsikkaa, joten tänä keväänä kiedoin puun räksäverkkoihin - kyllä kannatti! Keitin kahdesta litrasta hilloa ja kaksi litraa laitoin muhimaan likööriksi. Litran verran meni jäätelöön ja yksi litra piirakkaan, jonka vein töihin. Mitä ihmettä teen lopuilla kirsikoilla, jotka odottavat jääkaapissa?

Tällä viikolla olen nähnyt myös ystäviä, sekä sovitusti että sattumalta. Ihanaa on ollut tavata ihmisiä, joita en ole tavannut pitkiin aikoihin, mutta joiden kanssa keskustelu antaa positiivista energiaa. Ihan mahtavaa sekin, että kohta mulla on kolme viikkoa, joiden aikana ainakaan työt eivät häiritse sosiaalista elämää - dreeni saattaa vähän häiritä.

Ensi viikolla pitää saada työt sellaiseen pakettiin, että kolmen viikon poissaoloni ei haittaa muiden hommia. Ensi viikolla saan myös taas Herceptin-pistoksen - CEFien aikana sitä ei anneta. Ensi torstaille on varattu myös ensimmäisen Zoladexin pistoaika. Se on kuukauden välein vatsanahan alle pistettävä implantaatti, joka sammuttaa munasarjojen toiminnan - ja aloittaa vaihdevuodet. Ihania juttuja siis tiedossa!

Eikä tämä nyt tähänkään asti pelkästään ihanaa ystävien tapaamista ja innostavaa töiden aloitusta ole ollut. Jo alkukesästä sytostaatit puhkaisivat vanhan silmienympärysihottuman. Tai ajattelin, että sitä samaa se on, kun lääkärikään ei osannut sanoa muuta - vaikka ensimmäistä kertaa ihottuma oli tulipunaista näppylää. Ihan viime päivinä ihottuma on levinnyt suun seudulle, ja minä olen ruvennut epäilemään, että se onkin vanha tuttavani ruusufinni. Tai ehkä ihan uudet tuttavat perioraalidermitiitti ja periokulaaridermitiitti yhtä aikaa. Pitäis varmaan tavata sellainen lääkäri, joka osaisi erottaa nämä toisistaan, mutta katselen nyt vielä hetken, josko näppylät rauhottuisivat itsestään.

Kaikkea ei jaksa odottaa. Rupesi niin paljon ketuttamaan kahden millimetrin pituiset silmäripset, että kävin ostamassa Talikan ripsiseerumia. En uskaltanut ottaa värjäävää vaihtoehtoa, kun kaikki, mitä silmien lähelle laittaa, tuntuu ärsyttävän ihottumaa, mutta jos tuo kosteuttava vaihtoehto edes vähän kiillottaisi ripsiä ja nopeuttaisi kasvua.

Aamupäivän mittaisella kesälomalla

Tänään olen viettänyt ehkä tämän kesän parhaan aamupäivän. Näin uskallan väittää yhtään liioittelematta. Vielä olisi pari viikkoa töitä jäljellä ennen kuin kesäloma ihan oikeasti alkaa, mutta nyt on kesäsää ja kesäfiilis ja oikein hyvä hetki ottaa tauko kaikesta muusta ja nauttia kesästä.

Minulla oli aamulla puoli kymmeneltä fysioterapia. Fysioterapeuttini on ihanan empaattinen olento, ja mielipiteeseen yhtyvät kaikki hänen asiakkaansa, joiden kanssa aihetta olen sivunnut. Juttu- ja jumppatuokio hänen kanssaan on aina mukava, ja tänään se oli erityisen mukava, koska uskaltauduin kysäisemään leikatun rinnan yläpuolella rintalastassa tuntuvasta kyhmy(mäisyyde)stä. Ilmeisesti asia oli vaivannut minua erittäin paljon, koska arvio, että se on aivan normaalia uutta paikkaansa etsivää lihaskudosta, paransi mielialaani heti.

Fysioterapian jälkeen olin ajatellut käydä nopeasti tsekkaamassa Museum of Broken Relationships -näyttelyn, mutta minulla olikin tunti ylimääräistä aikaa ennen näyttelyn avautumista. Päätin suunnata Tähtitorninmäelle. Siellä paistattelin tunnin verran auringossa, otin voimauttavia valokuvia kukista ja itsestäni ja ihailin Helsinkiä. Ihana, kaunis kaupunki!

Puistomeditaationi jälkeen suuntasin Senaatintorin laidalle Helsingin kaupunginmuseon uuteen museoon, joka on juuri avautunut Sederholmin taloon. Alan kuulostaa maksetulta mainokselta, vaikka olen tätä mieltä ihan ilmaiseksikin: nyt on viihtyisä ja virikkeellinen museo, johon on kiva poiketa aikaa viettämään yksin, ystävän kanssa tai lasten seurassa. Suosittelen ehdottomasti, ja jos ehditte ennen 11.9., niin käykää katsomassa myös Museum of Broken Relationships, joka oli mielenkiintoinen sekin.

Onnekas olen, kun pystyn tällä tavalla kiertämään kaupunkia. Kolmas sytostaattitiputus oli torstaina, ja voin yhä/jälleen hyvin. Nyt kaikki doketakselit on läpikäyty, ja enää pahamaineiset CEFit ovat jäljellä, jee! (Toistamiseen korostan, että kesästä pitää nauttia nyt! Koska koko kesä menee CEFien kanssa, ja huonolla tuurilla niiden kanssa ei pysty nauttimaan yhtään mistään.) Itse tiputus sujui tällä kertaa varsin onnistuneesti, eikä haitannut tippaakaan, että olin siellä yksinäni. Päinvastoin: oli oikein miellyttävää lukea rauhassa.

Jos nyt jostakin pitää tänäänkin valittaa, niin voin kertoa teille viime viikon Herceptin- ja Neulasta-pistoksista.  Omahoitajani syöpäsairaalassa oli torstaina poissa ja minulla oli kiva sijaishoitaja, mutta hänen tapansa pistää Herceptin oli kyllä kovasti erilainen kuin omahoitajani. Kun omahoitajani suhauttaa lääkeaineen kolmessa erässä reiteen, niin tämän sijaisen pistämänä hommaan meni ainakin minuutti, tai kolme, tai ainakin se tehtiin hyvin verkkaiseen tahtiin. Tällä tavalla hitaasti pistettynä ei sattunut yhtään pistettäessä, mutta pistoksesta on nyt aika monta päivää, ja jalka alkaa vasta vähitellen kantamaan normaalisti. Peruskuntoa voin ylläpitää vain lyhyillä kävelyillä ja rauhallisella venyttelyllä.

Neulastan eli valkosolun kasvutekijän kanssa meni vieläkin huonommin. Minähän olen käynyt sen työterveydessä pistättämässä, koska pelkään pyörtyväni, jos itse joudun sen pistämään. Siinä menisi yli tuhat euroa hukkaan. Mutta menee näemmä Diacorissakin joskus. Sairaanhoitaja lukaisi Neulastan pikaohjeen, vaikka sanoin, että paksumpi ohje on parempi. Sitten tuikattiin neula mahaläskiin - mutta ihan väärällä tekniikalla. Hoitaja päästi läskimakkaran irti ennen kuin oli työntänyt neulan pohjaan asti, ja koska tällä kertaa homma ei tuntunut yhtään epämiellyttävältä, epäilen vahvasti, että mäntä ei mennyt missään vaiheessa ihan pohjaan asti. Enpä sitten tajunnut siinä väsymyksessä (kiitos kortisonin olin nukkunut yöllä kaksi tuntia) ja kiireessä pyytää käytettyä neulaa nähtäväkseni, en edes kuikuilla sivupöydälle, missä se oli. Sitä paitsi olin jämähtänyt tuijottamaan mahaani, koska hoitaja oli tökännyt neulan raskausarpeen, vaikka ohjeissa nimenomaan huomautettiin, että arpikudokseen ei sitten pistetä. Tarkkailen kiinnostuneena, koheneeko vointi samaa vauhtia kuin edellisillä kerroilla, ja kokemuksen mukaan tarkoitus on antaa palautetta toiminnasta.

Jäi kyllä harvinaisen paha maku suuhun tuosta käynnistä. Muutenkin tämän sytostaatin jälkeen paha maku tai siis oudot makuaistimukset ovat vaivanneet, mutta ei se ruuasta luopumaan ole saanut. Tätä päivää juhlistin myös syömällä ulkona ja käymällä jälkiruoalla Vanhan ylioppilastalon Magnum Cafessa.