torstai 30. kesäkuuta 2016

Krapula on täällä taas. Ja sytoaivot.

Olen kuullut ja lukenut niistä, sytoaivoista. Ihan loogista sinänsä, että jos sytostaatit tuhoavat kaikkia mahdollisia soluja, menee mukana myös aivosoluja. Mies varmasti allekirjoittaisi väitteen, etten ole huhtikuun jälkeen ymmärtänyt tai muistanut mitään. Itse olen sitä mieltä, että se, että huhti-toukokuun tein töitä, jumppasi aivosoluja lähes normaalille tasolle. Töiden loppumisen jälkeen olenkin sitten käynyt vähän vajaalla. Siinä vaiheessa kun vuokra-auto oli jo varattu Tanskan matkaa varten, mietiskelin (valitettavasti ääneen kotikriitikkoni kuullen), onkohan mun navigaattorissa Tanskaa. Ihan sama, onko, koska se on autoon erittäin paljon integroitu malli.

Eilen tultiin illalla yhdentoista aikaan kotiin Raaseporista ja kesäteatterista. Ajattelin siinä sitten vielä ennen nukkumaanmenoa nostaa keittiönpöydälle kaikki lääkkeet, joita tänä aamuna tarvitsisin. Ajatellahan saa vaikka mitä. Valitettavasti ajatteleminen ei auta, jos siellä lääkekaapissa ei ole Emendiä eli kaikkein tärkeintä pahoinvointilääkettä. Sitten selvittelinkin, mikä apteekki matkalla Syöpätautien klinikalle on auki ennen yhdeksää.

Aamulla lähdimme (minä ja kuski, joka tällä kertaa jätti kritisoimatta urpoiluani) ajoissa matkaan ja olimme jo ennen puolta yhdeksää apteekin pihassa. Mutta arvatkaapa oliko siellä apteekissa Emendiä. "Voin kyllä tilata, se on täällä kahdessa päivässä", sanoi avulias farmaseutti. "Mulla olis tässä nyt 35 minuuttia aikaa ennen kuin sen pitäisi alkaa vaikuttaa, joten taidan jatkaa matkaa", kiitin kohteliaasti.

Onneksi on kesäloma, niin päräytimme vauhdilla Yliopiston apteekkiin. (Sori, mutta kielinatsi minussa ei salli kirjoittaa isoa a:ta, vaikka firma niin haluaisikin!) Sairaalassakin olimme reilusti ennen yhdeksää ja kahden tunnin hemmotteluhetki hoitotuolissa pehmeiden tyynyjen ja alttiin miespalvelijan kera sai alkaa. Tällä kertaa ja Bearnaise-hampurilaisesta viisastuneena valitsin lounaaksi salaattia - mutta yhdet ranskalaiset piti kuitenkin tilata ihan energiansaannin (ja hyvän mielen) turvaamiseksi. Ja yksi jäätelö.

Heitätys, hikoilu, väsymys ja ällötys hiipivät vähitellen vieraiksi. Tällä kertaa pystyin kuitenkin syömään päivällistä. Siis en sitä hernekeittoa, mitä muut söivät. Muusatun banaanin ja sipsejä, joita imeskelin. Hyvää oli! (Miespalvelija oli myös tehnyt kotijäätelöä, jota oli pakko maistaa, vaikka se ei ehkä ainakaan parantanut oloa.) Nyt on tähtäin jo huomisessa, koska eiköhän tämä taas päivä päivältä helpota. Huomenna voisin mennä kävelyllekin! Tänään ilmoitin käyväni kävelyllä. Kotiväki hämmentyi, kun palasin 10 minuutin päästä. Ihan reipas lenkki omasta mielestäni, mutta huomenna voisin tuplata sen.

Onkohan se muuten oikeasti niin, että tukka ja aivot ei samassa päässä pysy? Multa on nyt irronnut hiuksia kunnolla vain ensimmäisen hoitokerran jälkeen, ja silloinkin päästä lähti vain tuollainen panta otsalta ja ohimoilta - tai lähtihän sitä tukkaa muualtakin, mutta niin tasaisesti, että katoa ei huomaa. Siihen olisi saanut ihan hyvin sellaisen takaa eteen suuntautuvan kampauksen.

Kuvahaun tulos haulle nuija ja tosinuija
Esim. tämän.

Mutta jälkikäteen on helppoa olla viisas. Mikä on ajeltu, on ajeltu. Paitsi nyt se on alkanut kasvaa hirveällä vauhdilla (lukuunottamatta otsaa ja ohimoita). Joten ehkä tuo väite aivojen ja karvojen yhteydestä pitää paikkansa - ja saa kysymään, kuinka pienet ne aivot alunperinkään olivat, jos kaikkien hiusten ei tarvinnut lähteä. Sori vaan työkaverit, jos lomalta palaa töihin nuijan näköinen kollega. Jotain ilonaiheita siinäkin paikassa tarvitaan!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Matkablogi: juhannus Tanskassa

En ole koskaan oikein tykännyt juhannuksesta. Pitäisi keksiä jotakin kivaa tekemistä, ja vaikka siinä onnistuisikin, sää pettää kuitenkin. Maalla on hyttysiä, kaupungissa ei mitään ja joka paikassa porukka on hirveässä jurrissa. Parhaita juhannuksia ovatkin olleet sellaiset, kun olen ollut matkoilla. Tämä juhannus saa ehkä kaikkien aikojen juhannuksen tittelin; ainakin ihan kärjessä se keikkuu minun juhannuskokemuksissani.

Vaikka viime bloggauksessa ennustamani riita toteutui kyllä heti matkalla lentokentälle. Istuin ensimmäistä kertaa miehen uuteen autoon ja katsoin lohkolämmitintä: "Onpa tuo pieni!" Mies käski olla valittamatta kaikesta. Kysyin, onko sekin valittamista jos kehun hänen varustustaan isoksi. Kuulemma on, jos käytän sarkastista äänensävyä. Päätin olla käyttämättä ääntäni hetkeen ollenkaan.

Tästä pienestä vastoinkäymisestä pääsimme kuitenkin nopeasti yli ja lentokentällä oltiin jo oikein hyvässä tunnelmassa, jota jatkui lähes koko matkan ajan.  Lensimme Kööpenhaminaan, vuokrasimme sieltä auton ja ajoimme Etelä-Jyllantiin Vejleen. Tarkemmin sanottuna kohteenamme oli Vejlefjordin rannalla Stoubyn kylässä sijaitseva Hotel Vejlefjord.




Matkan tavoitteena oli täydellinen rentoutuminen rauhallisessa ympäristössä. Onnistuimme täydellisesti. Neljän tähden hotelli sijaitsi keskellä lehtimetsää, jollaista Suomessa ei juuri näe. Pari kesää sitten makoilin puistossa ja katselin puiden latvoja miettien, miksi en ole tehnyt tätä moneen vuoteen, vaikka saan siitä niin paljon. Siitä pitäen olen vilkuillut jalopuiden latvustoja aina tilaisuuden tullen - ja tämä viikonloppu tarjosi paljon mahdollisuuksia metsässä kävelyyn ja puiden tuijotteluun. 

Rentoutumista edisti myös hotellin kylpyläosasto, jossa kelluimme erilaisissa altaissa ja testasimme useita saunoja. Ei mitään ihmeellistä kylpylärintamalla, mutta kaikki oli uutta, muotoilu modernia ja tilaa riittävästi. Siellä me sitten istuskelimme takkatulen ääressä, nautimme hedelmäbuffetin antimista ja mietimme, että olipa onni, että suihkusta tuli yhtenä aamuna vain kylmää vettä. Muuten kylpyläilottelusta olisi saanut maksaa muutaman sata kruunua ekstraa. Nyt saimme kylpyläkäyntimme ilmaiseksi ja suihkukin korjattiin ennen seuraavaa peseytymiskertaa.


Vaikka lähdimme vähän juhannusta pakoon, päädyimmekin viettämään tanskalaista sankthansia, jota siellä vietetään aina 23. kesäkuuta. Jo ajomatkalla lentokentältä hotellille havainnoimme useita kokontapaisia, ja olihan siellä hotellinkin rannassa pieni kokko. Muutenkin pääsimme todistamaan paikallisia juhlatapoja, kun juuri tänä viikonloppuna ylioppilaat jäivät kesälomalle, ja joka kaupungissa näimme vanhoja kuorma-autoja tai hevosvaunuja, joissa valkolakkinsa saanut nuoriso iloisesti vilkutteli. 

Koska meillä oli auto alla ja sää suosi, tutustuimme muutamaankiin kaupunkiin. Perjantaina ajelimme Pohjanmeren rannikolle katsomaan merta ja samalla kävimme Tanskan vanhimmassa kaupungissa Ribessä. Tulomatkalla poikkesimme Odenseen ja tutustuimme H.C. Andersenin elämään tarkemmin.

Odensessa meillä oli hienoisia kommunikaatiovaikeuksia, mistä johtuen jatkoimme matkaa Kastrupiin ilman lounasta ja sillä tavalla hieman myöhässä, että navigaattorin mukaan ehtisimme lähtöselvitykseen aika niukasti. Tilanne muuttui ratkaisevasti, kun matkalla oli kolme liikenneruuhkaa tietöiden ja onnettomuuksien takia. Palautimme vuokra-automme, kun koneen boarding oli alkamassa. Onneksi lähtöselvitys oli auki seuraavan lennon matkustajille, joten saimme matkalaukkumme matkalle Suomeen - ja sitten juostiin turvatarkastukseen ja siitä lähtöportille, missä olimme rapsakat kuusi minuuttia ennen koneen lähtöaikaa. 

Paluumatkapäivän herkkulounas:
sulanut suklaalevyn kolmasosa kahteen pekkaan jaettuna

Matka tarjosi siis sopivassa määrin sekä jännitystä ja haasteiden voittamista Amazing Race -tyyliin että akkujen lataamista kävelyillä metsissä, rannoilla ja museoissa. Kunto riitti oikein hyvin. Perjantai-iltana lämpö nousi 37,7 asteeseen, mutta uskon, että se johtui lähinnä siitä, että täyteen ohjelmoitu päivä väsytti minut tyystin. Lauantai pyhitettiinkin sitten levolle - ja uskalsin jopa lillua samoissa kuumavesialtaissa bakteerien kanssa. Hyvä mieli ja rentoutuminenhan kasvattavat vastustuskykyä!



Hotellimme oli vanha tuberkuloosiparantola, mutta niin kuin kivessäkin lukee, parantolan on rakentanut rintatautiparantolasäätiö. Sehän meni sitten ihan kohdilleen, ja matkalta palasi kyllä hyvin levännyt ja voimia kerännyt potilas.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Juhannusta odotellessa

Kävin tänään onkologin vastaanotolla. Yhdessä todettiin, että hyvin menee CEFinkin kanssa. Lääkäri lupasi laittaa viestiä Kirralle, että uusi leikkaus voidaan tehdä suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kieltämättä minullakin alkaa olla tähtäin siellä, ja kovasti jo odotan yhteydenottoa ja leikkausaikaa. Olisi kiva myös päästä suunnittelemaan syksyn työkuviot.

Vaikka en minä ihan vielä aio töitä isommin ruveta ajattelemaan! Nyt on kesä ja loma ja vain joka kolmas viikko menee pilalle sytostaattien takia. Onnistuttiin miehen kanssa junailemaan lapsivapaa juhannus, ja toiveissa oli alunperinkin pieni ulkomaanirtiotto. Koska olo on ollut hyvä, uskalsimme viikonloppuna varata matkan Tanskaan. Uskallusta lisää kyllä sekin, että paikalliseen terveydenhuoltoon voinee luottaa ja maassa pärjää, kun englanti ja ruotsi ovat molemmat hyvin hallussa. Huomenna lähdetään ja odotukset ovat korkealla! (Eli riita alkaa jo matkalla lentokentälle eikä sitä ainakaan helpota se, että hotelli on pettymys...)

Olen varannut mukaan paljon lukemista, mutta Lisa Lynchin The C-Wordin ehdin lukea jo ennen matkaa. Lisa Lynch sai rintasyöpädiagnoosin 28-vuotiaana ja kirja perustuu hänen alrighttit.blogspot.com-blogiinsa. Kirjaan on poimittu keskeisiä bloggauksia, joiden teemoja Lynch kommentoi ja laajentaa - ja toisaalta blogissa on paljon enemmän bloggauksia kuin kirjassa lukuja. Lynch käsittelee avoimesti, rohkeasti ja huumorilla kaikkia rintasyöpään ja sen hoitoihin liittyviä puolia. Esimerkiksi ummetusta ja ripulia. Välillä olen itsekin miettinyt, kuinka paljon näistä iloista voi blogata. Toistaiseksi olen jättänyt yksityiskohdat väliin, mutta ovathan nekin asioita, joista jokaisella leikkaukset ja sytostaatit kokeneella on jotakin sanottavaa. Eli jos etsit tietoa nimenomaan näistä aiheista, suosittelen perehtymään tarkemmin Lynchiin - säästän teidät omien suolentoimintojeni kuvaamiselta toistaiseksi.

Mielenkiintoista on myös lukea, miten syöpähoidot Britanniassa hoituvat. Samaten Kluunin Vaimo kävi lääkärissä -kirjaa oli jännä lukea, kun pääsi katselemaan hollantilaista syöpähoitoa sisältäkäsin. Toisaalta näitä erilaisia syöpäkirjoja lukiessa huomaa, että hoidot ovat Suomessakin muuttuneet lyhyessä ajassa vaikka kuinka paljon. Kyllä kannattaa sairastaa sellaista syöpää, jota tutkitaan paljon ja jonka hoidoissa tapahtuu edistystä jopa vuosittain!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Turnausväsymystä ilmassa

Elo on jatkunut tasaisesti. Voin elää suurin piirtein normaalisti, vaikka suussa maistuukin koko ajan pahalta, limakalvot kuivuvat ja lihaksia särkee. Pahoinvointi meni kuitenkin ohi alle viikossa ja ruoka on maistunut, joten mikäs hätä minulla tässä on.

Luin Satu Hassin Tukka hattuhyllyllä. Olipas kiinnostava kirja! Se näyttää tunnetusta poliitikosta henkilökohtaisemman puolen ja kertoo poliitikon työstä mielenkiintoisesti. Päiväkirjamerkinnät kertovat rintasyövän kanssa elämisestä hyvin tuttuun tapaan. Nyt kun on näitä kirjoja ja blogeja jokusen kahlannut, niin yhä selvemmin näkyy, että draaman kaari on hyvin samantyyppinen joka kerralla. Tavallaan se on hyvinkin lohduttavaa; minä en ole tämän kanssa yksin.

Jännittävää oli myös lukea, kuinka Hassi on siivonnut kaksi päivää leikkauksesta dreeni kainalosta roikkuen ja lähtenyt sytostaattihoitojen välissä raskaille ulkomaanmatkoille. Ja minä kun luulin olleeni reipas ja jaksaneeni tehdä paljon! Tästä esimerkistä innostuneena olen tehnyt puutarhahommia - ei se nyt ainakaan pahempaa voi olla kuin kansainvälisiin kokouksiin reissaaminen oksennuskunnossa!

Huomaan myös, että alan olla aika väsynyt syöpään ja hoitoihin. Tämäkin vaikuttaisi olevan tyypillinen reaktio suurinpiirtein tässä vaiheessa. Ymmärrän, jos olisin neljästi jo oksentanut viikon verran, mutta koska olen päässyt aika helpolla, tunnen itseni hieman kermaperseeksi. Hetkeksi jo heitin kaikki syöpäaiheiset kirjatkin syrjään liian raskaina, mutta jo yhden kesähömppäkirjan jälkeen henkinen tilani palautui suurin piirtein normaaliksi ja palasin syöpäkirjastoni pariin. Ihan kiva, että ainakin vielä tai tässä hetkessä balanssi palautuu nopeasti.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

CEF-krapulassa

Eipä olisi pitänyt täälläkin toitottaa, että nyt voi elää muutaman päivän normaalisti. Tai sitten ehkä pitäisi elää normaalisti eikä vetää sata lasissa. On meinaan ollut kohtuullisen hektinen viikko. Mies on ollut Kreikassa työmatkalla koko viikon, joten kaikki täällä kotosalla on ollut minun vastuullani. Maanantaina ja keskiviikkona tein vielä kovasti töitä, mutta nyt aion olla kesälomalla elokuun alkupuolelle asti. Maanantaina piti myös viedä kaksi muksua teatterileirille. Ihan alkujaan luulin, että kaksi muuta eivät edes ole kotona tällä viikolla, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Joten tiistaina ja keskiviikkona olen saanut kuljettaa myös nuorta jalkapalloilijaa Stadi Cupiin (ja muina päivinä järjestellä kyytejä). Shoppailuunkin on mennyt voimia tällä viikolla. Maanantaina etsimme eräälle vaateliaalle henkilölle toiveidenmukaista syntymäpäivälahjaa. Tunteja. Ainakin viidestä eri kaupasta/kauppakeskuksesta. Ai, tunnistit itsesi? Hyvä - syyllisty! Pihallekin on pitänyt hakea vielä pari autollista multaa.

Keskiviikkona kun pääsin töistä ja multakeikalta kotiin, kellistyin sängylle ja paruin vartin. Sitten totesin, että väsymyksestähän se vain johtuu, ja nukuin puolisen tuntia. Enempään ei ollut varaa, koska olin luvannut hakea äidin lentokentältä. Voin muuten kertoa, että jos vetää joka päivä itsensä ihan piippuun, iltaisin uni... ei tule helposti. On kestänyt tosi kauan joka ilta, että olen rauhoittunut nukahtamaan. vaikka ihan ajoissa olen kyllä peiton alle ryöminyt.

Eilen aamulla oli sitten se jännittävä ensimmäinen CEF-tiputus.

Tällaiset lääkkeet piti napsia ennen hoitoa. Tunsin itseni jopa vähän sairaaksi, kun tuollainen määrä lääkkeitä oli edessä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna isompikin määrä pahoinvointilääkitystä olisi ollut ihan hyvä.



Eilen nauttimani cocktail sisälsi 2,5 dl syklofosfamidia, 2,5 dl epirubisiinia, 2,5 dl fluorourasiilejä ja lantrinkina 5 dl keittosuolaliuosta. Aika perusmäärä cocktaileja ja seuranakin oli kollega, joka tällä kertaa jäi kuivin suin, mutta on onneksi tottunut näkemään minut cocktaileja nauttimassa. (Kiitos tästäkin kerrasta!) Hoito meni nopeasti ja ilman suurempia sivuoireita - mitä nyt vessassa sai käydä samaan tahtiin kuin jos olisi nauttinut toisenlaisia nesteitä toisenlaisessa ympäristössä.



Hoidon jälkeen totesin, että ihan hyvinhän olisin pystynyt tulemaan omallakin autolla, kun ei tunnu missään, mutta pyysin kuskia kuitenkin viemään minut apteekkiin. Siitä jatkoimme lounaalle Chico'siin ja Bearnaise Burger tuntui (ja maistuikin) ihan hyvältä vaihtoehdolta. Kotimatkalle lähtiessä totesin, että vähän on sellainen olo kuin olisin hieman jengoiltani.

Kotona alkoi väsyttämään ja hiottamaan ja oli hieman jähmeä olo. Ja sieltä se sitten tuli, 5-6 tuntia hoidon loppumisen jälkeen: pahoinvointi! Itse asiassa ihan samanlainen krapula kuin jos olisin nauttinut cocktaileja suun kautta! Selvisin juomalla limpparia ja käymällä pienellä kävelyllä. Päivällinen järjestettiin eilen olohuoneessa, koska minusta ei ollut pöydässä istujaksi. Ei kyllä ollut syöjäksikään, närpin jo valmiiksi pienestä annoksesta muutaman suupalan. Iltaa kohti olo vain paheni ja kahdeksalta otin iltapahoinvointilääkkeeni. Yhdeksältä menin jo sänkyyn, mutta tunnin päästä oli pakko ottaa toinen pilleri. Hoitaja käski ottamaan yhden, mutta uskalsin omapäisesti ottaa sen toisenkin, koska kirjallisessa ohjeessa luki 1-2. Onneksi otin, niin sain jotenkin nukuttuakin. Mikä tarkoittaa, että heräilin noin tunnin välein vessaan ja aamulla ei uni tullut enää kuuden jälkeen.

Tämä aamu on alkanut ihan mukavasti. Söin Emendin aperitiivina ja aamiainen maistuikin hyvin. Nyt on ihan hyvä olo, ja tälle päivälle olen suunnitellut lähinnä virkistävän kävelyn kirjastoon ja ostamaan itselleni lisää kokista. Muut kuskatkoot lapsia, minä olen nyt toipilaana.

Lukulistalla vuorossa on ollut tietokirjaksi luokiteltava Nainen ja rintasyöpä. Rikottu mutta kokonainen. Suurin osa kirjasta on rintasyövän kokeneiden naisten kertomuksia omasta sairaudestaan, kokemuksistaan ja tunteistaan sairauden ajalta ja sen jälkeen. Tiivis ja nopealukuinen paketti, joka antaa hyvän kuvan kaikenlaisista fiiliksistä, joita rintasyöpä voi herättää.

Onneksi kuitenkin nykyään on blogit! Saan niin paljon kattavamman kuvan ihan kaikesta paljon helpommin. Minulla on ainakin loputon tiedonjano, johon matalan kynnyksen julkaisemiseen perustuva informaatioyhteiskunta vastaa täydellisesti! (Ja pyrin maksamaan velkani takaisin julkaisemalla toooosi matalalla kynnyksellä.)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lue tämä!

Omituista, miten sama(t) lääk(k)e(et) voi aiheuttaa eri kerroilla niin erilaisia oireita. Tällä kertaa akneni oli ihan normaalin rajoissa, limakalvot eivät vaivanneet erityisesti, mutta jalkoja on särkenyt niin, että juoksemiseni on ollut kovin säälittävää. Nyt kaikki oireet alkavat olla ohi, joten hurraa seuraaville kolmelle päivälle, jotka voin elää melko lailla normaalia elämää! On kyllä kovasti jännää nähdä, mitä se CEF mulle tekee - mutta toivotaan, ettei mitään kummempaa.

Lukeminen jatkuu. Yöpöydällä on vino pino rintasyöpäaiheista kirjallisuutta. Niina Revon teos Arpi kosketti minua aivan erityisesti. Kyseessä on kokoelma erilaisia fragmentteja: runoja, tarinanpätkiä, ohikiitäviä ajatuksenkulkuja... Kirjan kuvat ovat Laura Malmivaaran kirjailijasta ottamia.

Minun mielestäni Arpi antaa rehellisen kuvan siitä, millaisia ajatuksia rintasyöpään sairastuneen päässä liikkuu. Päällimmäinen tunne ei todellakaan ole, että vitsi, kun tämä syöpä on tehnyt minusta paremman ihmisen. Kirjassaan Repo esimerkiksi ruotii ulkonäköön keskittyvää kulttuuria - ja paljastaa, että naisena olonsa tuntee kotoisaksi juuri siinä kulttuurissa, eikä se tunnu kivalta, kun sinne ei olekaan enää pääsyä hiuksettomana ja tissittömänä ja kertakaikkisen sukupuolettomana. Myös parisuhde pääsee framille, eikä pelkästään sellaisena ihanana ja toimivana keskinäisenä tukemisena vaan myös sellaisena, kun toiseen pettyy kerta toisensa jälkeen.

Teräviä huomioita ja kaiken kiteyttävää huumoria, joka uppoaa varmaan myös syövättömiin naisiin.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tästä tulikin kirjablogi

Olen miettinyt viime aikoina anonymiteettia/julkisuutta. Olen iloinen, jos tämä blogi antaa jollekin lisätietoa rintasyövästä ja omassa tuttavapiirissäni voin hyvin antaa kasvot rintasyövälle. En kuitenkaan haluaisi kirjoittaa tätä blogia omalla nimelläni. Jo nyt tuntuu siltä, etten pysty puhumaan kaikesta niin avoimesti kuin haluaisin. Blogin pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin olla omaa terapiaa, ei erityisen tarkkaan harkittua tai millään tapaa ohjelmallista tekstiä.

Minä en ennen tätä syöpäelämääni tuntenut suomalaisia syöpäjulkkiksia enkä muistanut kenellä on ollut rintasyöpä. Nyt olen ottanut asiakseni perehtyä rintasyöpäjulkkiksiin. Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun rupesin lukemaan Marika taistelee -blogia. Hienoa, että joku uskaltaa antaa nimen ja kasvot rintasyövälle myös julkisuudessa - ja blogi oli niin mukaansatempaava, että lukaisin sen läpi yhden viikonlopun aikana. Sieltä löysin vinkin lukea Marja Aarnipuron kirjat Rintasyöpävuosi ja Rintasyövän jälkeen. Ja minähän luin, muutamassa päivässä molemmat.

Aarnipuro on toimittaja, joka oli näkyvästi julkisuudessa oman rintasyöpänsä kanssa muutama vuosi sitten. Rintasyöpävuosi kertoo syöpätarinan ensimmäisestä epäilystä ensimmäiseen vuositarkastukseen asti. Rintasyövän jälkeen kertoo nimensä mukaisesti siitä, mitä tapahtuu, kun sairaus on ainakin periaatteessa ohi - se kun ei rintasyöpää sairastaneen päässä ole lainkaan ohi vielä pitkään aikaan, jos koskaan. (Näin olen kokeneemmilta kuullut ja pystyn kyllä itsekin kuvittelemaan, ettei tästä valmista tule vielä siinä vaiheessa, kun hoidot on läpikäyty.) Kirjoissa yhdistyvät Aarnipuron omat kokemukset ja ajatukset sekä faktaruudut.

Aarnipuron kokemuksiin on monessa kohtaa helppo samaistua. Tietoruuduissa ei tule hirveästi sellaista uutta, jota ahkera rintasyöpägooglaaja ei olisi jo lukenut jostakin, mutta siitä ei varmasti ole haittaa, että joku on koonnut kaiken keskeisen tiedon yksiin kansiin. Todellakin kannattaa nämä kirjat lukea, jos haluaa hyvän kokonaiskäsityksen rintasyövästä sairautena, sen hoidosta ja sen aiheuttamista tunteista.