Paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä luvassa loppuvuodeksi

Alan jo tottua uuteen rintaani eikä ajatus loppuelämästä sen kanssa mitenkään huonolta tunnu. Eipä kuitenkaan olisi tarvinnut tottua eikä tarvitse sitä katsella loppuelämääkään, vaan se saa sulostuttaa elämääni vain kesän yli.

Kiirastorstaina oma kiiirastuleni loppui jälkitarkastukseen - jossa minut päästettiin helvetin esikartanoon. Ensimmäinen uutinen oli se, että osapoisto ei riittänyt, vaan tiedossa on kokopoisto. Tilanne on kuitenkin sellainen, että ensin saan sytostaatit ja vasta niiden jälkeen operoidaan uudestaan. Suomeksi: syöpä on niin aggressiivinen, että nyt ei odotella enää hetkeäkään, vaan pyritään tappamaan se alkuunsa.

Kasvaimen koko oli 77 mm (=TODELLA iso), gradus 3 (=leviää nopeasti), 13/27 imusolmukkeessa syöpää (=levinnyt ainakin jo kainaloon, ja neljä tai yli syöpäistä imusolmuketta on monta), MIB-1 35 % (=solujen jakautuvuus ei ole erityisen hidasta muttei onneksi erityisen nopeaakaan) ja hormonireseptoripositiivinen (=hormonaalinen lääkitys ja keinotekoiset vaihdevuodet tiedossa hyvin todennäköisesti, mutta ainakin hoitovalikoima monipuolistuu). En saanut vielä yhteenvetoa mukaani, mutta jos tulkitsen muistiinpanojani oikein, oli se myös HER2-positiivinen (=vielä lisää lääkearsenaalia).

Mies oli mukana lääkärissä ja ennen vastaanottoa mietittiin, oliko siinä nyt mitään järkeä, että se tuli mukaan. No oli. Kyllä minä siellä lääkärin huoneessa olin hyvin rationaalinen, mutta kun ovi sulkeutui meidän perässä, puhkesin itkuun. Totta kai toivoin koko ajan, että osapoisto riittää ja ennusteet ovat paremmat. Haluaisin myös takaisin töihin, ja nyt on ihan selvää, että hoitoihin menee pitkä aika. Mies oli kyllä rationaalinen, oli kuulemma arvellutkin jotain tällaista lukemiensa blogien perusteella. Olisi ehkä minunkin pitänyt lukea niitä, niin ei olisi tullut näin suurta pudotusta.

Nyt olen lukenut ja tästä eteenpäin varaudun pahimpaan. Ensi tiistaina minulla on syöpälääkärin tapaaminen, jolloin varmistuu tarkemmin, minkälaiset hoidot minulla on tiedossa. Ensi viikolle on varattu myös tietokonetomografia, jossa varmistetaan mahdollinen levinneisyys. Tietenkin toivon, ettei se olisi levinnyt, mutta nyt lähden ensi viikkoon sillä asenteella, että se on voinut levitä ja siitäkin selvitään.

En minä ihan hajalla olen. Vietän pääsiäistä sukulaisten kanssa: pelaan lautapelejä, häslään mukuloiden kanssa ja kanniskelen vasemmalla kädellä vauvaa. Pääsiäisherkkujakin olen nauttinut - oikeasti kohtuudella! (Pari syöpä elää sokerista -bloggausta, ja motivaatio syödä terveellisemmin on kasvanut huomattavasti!) Nyt minulla on lupa hikoillakin, joten kyykkäsin eilen jalkani kipeiksi. Ei taaskaan auta kuin odottaa. Ensi viikolla olen jo viisaampi. Vaan onhan se tällaiselle kärsimättömälle luonteelle hankalaa, kun ei tiedä, pääseekö kohta töihin vai saattohoitoon!