Punktion jälkeen kävelin Kulttuurikeskus Caisaan, koska siellä on Riina Laineen Wonder Women -teoksia, joissa body painting yhdistyy (lempivaatteisiini) afrikkalaisiin kangoihin ja valokuvaukseen. Voimauttavaa juuri nyt. Kuvien kangat oli valittu tekstien perusteella, jotka jollain tapaa kuvasivat kuvattavan naisen elämäntilannetta.
Kiertelin vähän kauppojakin, vaikka ostokset jäivät Buranaan (omat unohtuivat kotiin) ja pääsiäisaskartelujuttuihin. Miehen kanssa käytiin lounaalla. Ajatella, että ulkona syömisestäkin tulee sellainen olo, että kyllähän tätä näemmä pystyy tekemään, vaikka tissit on erikokoiset ja sullottuna outoon toppiratkaisuun.
Olen tässä miettinyt myös yhtä varhaisnuoruuden kulttuurielämystä. Mummon hyllystä löysin joskus Pieni astia pyhässä maassa -kirjan. Se teki minun nuoreen mieleeni suuren vaikutuksen. Israelissa lähetystyössä olevan perheen poika sairastui, muistaakseni syöpään, ja kävi läpi kivuliaat hoidot. Paljoa en kirjan sisällöstä muista, mutta sen kuitenkin, että poikaparka kiitti hoitajia jokaisen kiduttavan toimenpiteen jälkeen, mitä kirjan kirjoittanut isä muisteli lämmöllä.
10-vuotiaasta minusta tällainen käytös oli jaloa ja tavoittelemisen arvoista. Samaa muistan ajatelleeni lukiessani Katyn toimet -tyttökirjaklassikkoa, jossa Katy joutuu hetkellisesti vuoteen omaksi ja päättää tietoisesti muuttaa katkeran asenteensa positiiviseksi. Joo, siis totta kai olen yhä sitä mieltä, että positiivisuus kannattaa, ja itsekin kiitän joka saamarin verikokeen perään. Mutta en yhtään tykkää siitä, että sairaan lapsen pitäisi elää jotakin esimerkkisairastajan elämää - varsinkin kun se normaali lapsuus jää vähemmälle. Tervettähän se on, että lapsi kapinoi sairauttansa vastaan - ja se pitäisi nähdä tavoitteena ainakin ennemmin kuin jokin hyväksyvä alistuminen.
Kaikkein kuvottavinta - näin jälkikäteen ajateltuna - tuossa ensimmäisessä kirjassa oli se, että isä mietti, mitä hyötyä hänen poikansa lyhyestä elämästä oli ollut. No, se, että ihanalla asenteellaan tämä oli saanut levitettyä Jumalan rakkautta ympärilleen. Niin paljon, että ainakin yksi juutalainrn sairaanhoitaja kääntyi kristinuskoon. Ymmärrän, että paska pitää järkeistää, jotta sitä sietää, mutta silti. "Hei, multa kuoli lapsi, mutta ei se ollut niin paha, koska laumaan saatiin yksi lammas lisää!" No, se oli 60-luvulta se tarina. Nykyään Jeesuksen opetuslapsetkin uskaltavat toivottavasti sanoa, että kyllä jotkut asiat vaan vituttaa eikä niihin löydy hyvää syytä. (Tai mistä minä muistan, mitä kaikkea siinäkin kirjassa käsiteltiin, mutta nämä jäivät mieleen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti