Krapula on täällä taas. Ja sytoaivot.

Olen kuullut ja lukenut niistä, sytoaivoista. Ihan loogista sinänsä, että jos sytostaatit tuhoavat kaikkia mahdollisia soluja, menee mukana myös aivosoluja. Mies varmasti allekirjoittaisi väitteen, etten ole huhtikuun jälkeen ymmärtänyt tai muistanut mitään. Itse olen sitä mieltä, että se, että huhti-toukokuun tein töitä, jumppasi aivosoluja lähes normaalille tasolle. Töiden loppumisen jälkeen olenkin sitten käynyt vähän vajaalla. Siinä vaiheessa kun vuokra-auto oli jo varattu Tanskan matkaa varten, mietiskelin (valitettavasti ääneen kotikriitikkoni kuullen), onkohan mun navigaattorissa Tanskaa. Ihan sama, onko, koska se on autoon erittäin paljon integroitu malli.

Eilen tultiin illalla yhdentoista aikaan kotiin Raaseporista ja kesäteatterista. Ajattelin siinä sitten vielä ennen nukkumaanmenoa nostaa keittiönpöydälle kaikki lääkkeet, joita tänä aamuna tarvitsisin. Ajatellahan saa vaikka mitä. Valitettavasti ajatteleminen ei auta, jos siellä lääkekaapissa ei ole Emendiä eli kaikkein tärkeintä pahoinvointilääkettä. Sitten selvittelinkin, mikä apteekki matkalla Syöpätautien klinikalle on auki ennen yhdeksää.

Aamulla lähdimme (minä ja kuski, joka tällä kertaa jätti kritisoimatta urpoiluani) ajoissa matkaan ja olimme jo ennen puolta yhdeksää apteekin pihassa. Mutta arvatkaapa oliko siellä apteekissa Emendiä. "Voin kyllä tilata, se on täällä kahdessa päivässä", sanoi avulias farmaseutti. "Mulla olis tässä nyt 35 minuuttia aikaa ennen kuin sen pitäisi alkaa vaikuttaa, joten taidan jatkaa matkaa", kiitin kohteliaasti.

Onneksi on kesäloma, niin päräytimme vauhdilla Yliopiston apteekkiin. (Sori, mutta kielinatsi minussa ei salli kirjoittaa isoa a:ta, vaikka firma niin haluaisikin!) Sairaalassakin olimme reilusti ennen yhdeksää ja kahden tunnin hemmotteluhetki hoitotuolissa pehmeiden tyynyjen ja alttiin miespalvelijan kera sai alkaa. Tällä kertaa ja Bearnaise-hampurilaisesta viisastuneena valitsin lounaaksi salaattia - mutta yhdet ranskalaiset piti kuitenkin tilata ihan energiansaannin (ja hyvän mielen) turvaamiseksi. Ja yksi jäätelö.

Heitätys, hikoilu, väsymys ja ällötys hiipivät vähitellen vieraiksi. Tällä kertaa pystyin kuitenkin syömään päivällistä. Siis en sitä hernekeittoa, mitä muut söivät. Muusatun banaanin ja sipsejä, joita imeskelin. Hyvää oli! (Miespalvelija oli myös tehnyt kotijäätelöä, jota oli pakko maistaa, vaikka se ei ehkä ainakaan parantanut oloa.) Nyt on tähtäin jo huomisessa, koska eiköhän tämä taas päivä päivältä helpota. Huomenna voisin mennä kävelyllekin! Tänään ilmoitin käyväni kävelyllä. Kotiväki hämmentyi, kun palasin 10 minuutin päästä. Ihan reipas lenkki omasta mielestäni, mutta huomenna voisin tuplata sen.

Onkohan se muuten oikeasti niin, että tukka ja aivot ei samassa päässä pysy? Multa on nyt irronnut hiuksia kunnolla vain ensimmäisen hoitokerran jälkeen, ja silloinkin päästä lähti vain tuollainen panta otsalta ja ohimoilta - tai lähtihän sitä tukkaa muualtakin, mutta niin tasaisesti, että katoa ei huomaa. Siihen olisi saanut ihan hyvin sellaisen takaa eteen suuntautuvan kampauksen.

Esim. tämän.

Mutta jälkikäteen on helppoa olla viisas. Mikä on ajeltu, on ajeltu. Paitsi nyt se on alkanut kasvaa hirveällä vauhdilla (lukuunottamatta otsaa ja ohimoita). Joten ehkä tuo väite aivojen ja karvojen yhteydestä pitää paikkansa - ja saa kysymään, kuinka pienet ne aivot alunperinkään olivat, jos kaikkien hiusten ei tarvinnut lähteä. Sori vaan työkaverit, jos lomalta palaa töihin nuijan näköinen kollega. Jotain ilonaiheita siinäkin paikassa tarvitaan!