CEF-krapulassa

Eipä olisi pitänyt täälläkin toitottaa, että nyt voi elää muutaman päivän normaalisti. Tai sitten ehkä pitäisi elää normaalisti eikä vetää sata lasissa. On meinaan ollut kohtuullisen hektinen viikko. Mies on ollut Kreikassa työmatkalla koko viikon, joten kaikki täällä kotosalla on ollut minun vastuullani. Maanantaina ja keskiviikkona tein vielä kovasti töitä, mutta nyt aion olla kesälomalla elokuun alkupuolelle asti. Maanantaina piti myös viedä kaksi muksua teatterileirille. Ihan alkujaan luulin, että kaksi muuta eivät edes ole kotona tällä viikolla, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Joten tiistaina ja keskiviikkona olen saanut kuljettaa myös nuorta jalkapalloilijaa Stadi Cupiin (ja muina päivinä järjestellä kyytejä). Shoppailuunkin on mennyt voimia tällä viikolla. Maanantaina etsimme eräälle vaateliaalle henkilölle toiveidenmukaista syntymäpäivälahjaa. Tunteja. Ainakin viidestä eri kaupasta/kauppakeskuksesta. Ai, tunnistit itsesi? Hyvä - syyllisty! Pihallekin on pitänyt hakea vielä pari autollista multaa.

Keskiviikkona kun pääsin töistä ja multakeikalta kotiin, kellistyin sängylle ja paruin vartin. Sitten totesin, että väsymyksestähän se vain johtuu, ja nukuin puolisen tuntia. Enempään ei ollut varaa, koska olin luvannut hakea äidin lentokentältä. Voin muuten kertoa, että jos vetää joka päivä itsensä ihan piippuun, iltaisin uni... ei tule helposti. On kestänyt tosi kauan joka ilta, että olen rauhoittunut nukahtamaan. vaikka ihan ajoissa olen kyllä peiton alle ryöminyt.

Eilen aamulla oli sitten se jännittävä ensimmäinen CEF-tiputus.

Tällaiset lääkkeet piti napsia ennen hoitoa. Tunsin itseni jopa vähän sairaaksi, kun tuollainen määrä lääkkeitä oli edessä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna isompikin määrä pahoinvointilääkitystä olisi ollut ihan hyvä.

Eilen nauttimani cocktail sisälsi 2,5 dl syklofosfamidia, 2,5 dl epirubisiinia, 2,5 dl fluorourasiilejä ja lantrinkina 5 dl keittosuolaliuosta. Aika perusmäärä cocktaileja ja seuranakin oli kollega, joka tällä kertaa jäi kuivin suin, mutta on onneksi tottunut näkemään minut cocktaileja nauttimassa. (Kiitos tästäkin kerrasta!) Hoito meni nopeasti ja ilman suurempia sivuoireita - mitä nyt vessassa sai käydä samaan tahtiin kuin jos olisi nauttinut toisenlaisia nesteitä toisenlaisessa ympäristössä.

Hoidon jälkeen totesin, että ihan hyvinhän olisin pystynyt tulemaan omallakin autolla, kun ei tunnu missään, mutta pyysin kuskia kuitenkin viemään minut apteekkiin. Siitä jatkoimme lounaalle Chico'siin ja Bearnaise Burger tuntui (ja maistuikin) ihan hyvältä vaihtoehdolta. Kotimatkalle lähtiessä totesin, että vähän on sellainen olo kuin olisin hieman jengoiltani.

Kotona alkoi väsyttämään ja hiottamaan ja oli hieman jähmeä olo. Ja sieltä se sitten tuli, 5-6 tuntia hoidon loppumisen jälkeen: pahoinvointi! Itse asiassa ihan samanlainen krapula kuin jos olisin nauttinut cocktaileja suun kautta! Selvisin juomalla limpparia ja käymällä pienellä kävelyllä. Päivällinen järjestettiin eilen olohuoneessa, koska minusta ei ollut pöydässä istujaksi. Ei kyllä ollut syöjäksikään, närpin jo valmiiksi pienestä annoksesta muutaman suupalan. Iltaa kohti olo vain paheni ja kahdeksalta otin iltapahoinvointilääkkeeni. Yhdeksältä menin jo sänkyyn, mutta tunnin päästä oli pakko ottaa toinen pilleri. Hoitaja käski ottamaan yhden, mutta uskalsin omapäisesti ottaa sen toisenkin, koska kirjallisessa ohjeessa luki 1-2. Onneksi otin, niin sain jotenkin nukuttuakin. Mikä tarkoittaa, että heräilin noin tunnin välein vessaan ja aamulla ei uni tullut enää kuuden jälkeen.

Tämä aamu on alkanut ihan mukavasti. Söin Emendin aperitiivina ja aamiainen maistuikin hyvin. Nyt on ihan hyvä olo, ja tälle päivälle olen suunnitellut lähinnä virkistävän kävelyn kirjastoon ja ostamaan itselleni lisää kokista. Muut kuskatkoot lapsia, minä olen nyt toipilaana.

Lukulistalla vuorossa on ollut tietokirjaksi luokiteltava Nainen ja rintasyöpä. Rikottu mutta kokonainen. Suurin osa kirjasta on rintasyövän kokeneiden naisten kertomuksia omasta sairaudestaan, kokemuksistaan ja tunteistaan sairauden ajalta ja sen jälkeen. Tiivis ja nopealukuinen paketti, joka antaa hyvän kuvan kaikenlaisista fiiliksistä, joita rintasyöpä voi herättää.

Onneksi kuitenkin nykyään on blogit! Saan niin paljon kattavamman kuvan ihan kaikesta paljon helpommin. Minulla on ainakin loputon tiedonjano, johon matalan kynnyksen julkaisemiseen perustuva informaatioyhteiskunta vastaa täydellisesti! (Ja pyrin maksamaan velkani takaisin julkaisemalla toooosi matalalla kynnyksellä.)