Olipas niin kiireiset kaksi viikkoa, että viime kerralla en muistanut ja sitten en edes ehtinyt kertoa tarkemmin kaikkien viimeaikaisten tutkimusten tuloksista. Korjataan siis tilanne.
Ensimmäisenä kävin sydämen gammakuvauksessa. Kuulemma sydän voi hyvin, ja hyvä niin, niin pääsin jatkamaan Herceptin-pistoksissa käymistä. Tämän viikon maanantaina oli ensimmäinen kerta tauon jälkeen, ja siinäpä vasta oli nopea proseduuri. Piti vaihtaa toimipaikkaa työpäivän keskellä, ja siinä välissä käväisin Syöpäklinikalla. Viivyin parkkihallissa 35 minuuttia. Kuulemma jatkossa ei tarvitse odotella, vaan voin kävellä toimenpidehuoneeseen suoraan sisään, joten ensi kerralla tavoitteena on selvitä alle 30 minuutilla ja pienemmällä parkkimaksulla.
Tietokonetomografiassakin kaikki oli ok. Tosin keväällä minulla oli mennyt jotenkin ohi, että TT- kuvassa oli näkynyt maksassa jokin muutos, joka ei vaikuta pahanlaatuiselta. Siellä se kuitenkin vieläkin on, mikä on itse asiassa hyvä asia, koska jos se olisi etäpesäke, sytostaatit olisivat todennäköisesti pienentäneet sitä. Mutta koska veroeuroni ovat tälle yhteiskunnalle tärkeitä tulevinakin vuosina, sain lähetteen maksan ultraääneen, jossa kävin tiistaina. Varjoaineesta ja armottomasta tutkimuspöydällä vääntelehtimisestä huolimatta minua ja maksaani ei saatu sellaiseen asentoon, että pahkuraani olisi saatu sen tarkemmin tutkittua. Pääsen vielä magneettikuvaankin varmistamaan tämän jutun, mutta en jaksa uskoa, että se olisi mitään kummempaa, enkä varsinkaan aio ottaa asiasta mitään stressiä juuri nyt. (Tästäkin reissusta selvisin muuten alle tunnin parkkiajalla - uskomattoman tehokas Syöpäklinikka!)
Torstaina kävin omalla terveysasemallani ihkaensimmäistä kertaa. Ja sain ihan ensimmäistä kertaa Zoladex-piikin. Ihkuihana juttu se vasta olikin! Tiedättehän sellaisen kuulakärkikynän varasäiliön, joka on kärjestä vähän kapeampi? Sen kärjen paksuinen on Xoladex-neula! Todellakin hirvitti etukäteen, mitä tästä oikein tulee, mutta onneksi on myös paksusti mahaläskiä. Neula upposi sinne kevyesti, ja vaikka se ei ihanalta tuntunutkaan, oli se nopeasti ohi. Sängyn reunaa puristamalla ja syvään hengittelemällä selvisin tästäkin. Ainakaan vielä en ole havainnut vaihdevuosioireita, mutta ehtiihän niitä tulla - viimeistään sitten, kun eksemestaanilääkitys kahden viikon päästä alkaa.
Eilen laitoin taas työt sellaiseen pakettiin, että voin jäädä muutamaksi viikoksi sairaslomalle. Nyt otan rennosti tämän viikonlopun, eli urheilen varastoon, katson ainoan kotona olevan lapsen kanssa Amélien ja syön paljon herkkuja, jotta jaksan maanantain koko päivän paaston. Pääsen leikkaukseen heti kello kahdeksalta, joten saapumisaika on 7.00. Pitänee nukkuakin vähän varastoon ennen edeltävää yötä, koska vaikka nyt ei jännitä, ei uni varmaankaan tule ihan heti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
lauantai 20. elokuuta 2016
lauantai 13. elokuuta 2016
Kiireisen viikon kuulumiset
Tämän viikon olen ollut ihan yksinäni, enkä todellakaan muista, milloin viimeksi olisin kokonaisen viikon asustellut vain itseni seurassa. Iltaisin olen saanut puhelimeeni kuvia merestä, satamista ja saarista. Kateeksi käy. Niin paljon, että katselin äsken ensimmäisen kerran olympialaisia ja purjehdusta!
Pitkäksi ei aika kuitenkaan ole käynyt. Työt alkoivat virallisesti torstaina, mutta varauduin kohta alkavaan sairaslomaan ja aloitin jo maanantaina. Työnantaja oli järjestänyt kivan töihinpaluuyllätyksen: ensi viikolla alkavat YT-neuvottelut. Luottamusmiestä vailla olevan oppilaitoksen opettajayhdistyksen varapuheenjohtajana olen saanut tästäkin vähän lisäharrastusta päiviini ja iltoihini. Olin myös tehnyt pitkän listan erilaisista hommista, joita halusin viikon aikana ehtiä tehdä. Ihan kaikkea en ehtinyt, mutta aika paljon.
Pihamuurin peltikatteen maalaamiseen meni monta iltaa, mutta siitä tuli varsin hieno. Kädestäni ei tullut. Fysioterapeutin kanssa viime tapaamisella mietittiin, että käsihän alkaa olla täysin kunnossa. Ei muuten ole enää! Näinköhän on, että meikäläisen kädellä ei enää koskaan tehdä raskaampia remonttihommia? Kuntoutan käsivartta minkä ehdin ja toivon parasta. Aidasta siirryin kevyempään maalausprojektiin. Testasin kalkkimaalia takkahuoneen sohvapöytään. Oli kyllä juuri niin helppoa kuin kaikissa DIY-blogeissa kerrotaan, ja lopputuloskin on ihan ok. Mitähän mies sanoo väristä?
Pitkäksi ei aika kuitenkaan ole käynyt. Työt alkoivat virallisesti torstaina, mutta varauduin kohta alkavaan sairaslomaan ja aloitin jo maanantaina. Työnantaja oli järjestänyt kivan töihinpaluuyllätyksen: ensi viikolla alkavat YT-neuvottelut. Luottamusmiestä vailla olevan oppilaitoksen opettajayhdistyksen varapuheenjohtajana olen saanut tästäkin vähän lisäharrastusta päiviini ja iltoihini. Olin myös tehnyt pitkän listan erilaisista hommista, joita halusin viikon aikana ehtiä tehdä. Ihan kaikkea en ehtinyt, mutta aika paljon.
Pihamuurin peltikatteen maalaamiseen meni monta iltaa, mutta siitä tuli varsin hieno. Kädestäni ei tullut. Fysioterapeutin kanssa viime tapaamisella mietittiin, että käsihän alkaa olla täysin kunnossa. Ei muuten ole enää! Näinköhän on, että meikäläisen kädellä ei enää koskaan tehdä raskaampia remonttihommia? Kuntoutan käsivartta minkä ehdin ja toivon parasta. Aidasta siirryin kevyempään maalausprojektiin. Testasin kalkkimaalia takkahuoneen sohvapöytään. Oli kyllä juuri niin helppoa kuin kaikissa DIY-blogeissa kerrotaan, ja lopputuloskin on ihan ok. Mitähän mies sanoo väristä?
Kirsikkapuukin oli täynnään kypsiä kirsikoita, jotka päätin poimia ja säilöä. Se ei ollutkaan ihan niin läpihuutojuttu kuin kuvittelin. Johan siihen poimimiseenkin meni tuntikausia, kun niitä kirsikoita tuli 10 litraa. Viime vuonna ei saatu kirsikan kirsikkaa, joten tänä keväänä kiedoin puun räksäverkkoihin - kyllä kannatti! Keitin kahdesta litrasta hilloa ja kaksi litraa laitoin muhimaan likööriksi. Litran verran meni jäätelöön ja yksi litra piirakkaan, jonka vein töihin. Mitä ihmettä teen lopuilla kirsikoilla, jotka odottavat jääkaapissa?
Tällä viikolla olen nähnyt myös ystäviä, sekä sovitusti että sattumalta. Ihanaa on ollut tavata ihmisiä, joita en ole tavannut pitkiin aikoihin, mutta joiden kanssa keskustelu antaa positiivista energiaa. Ihan mahtavaa sekin, että kohta mulla on kolme viikkoa, joiden aikana ainakaan työt eivät häiritse sosiaalista elämää - dreeni saattaa vähän häiritä.
Ensi viikolla pitää saada työt sellaiseen pakettiin, että kolmen viikon poissaoloni ei haittaa muiden hommia. Ensi viikolla saan myös taas Herceptin-pistoksen - CEFien aikana sitä ei anneta. Ensi torstaille on varattu myös ensimmäisen Zoladexin pistoaika. Se on kuukauden välein vatsanahan alle pistettävä implantaatti, joka sammuttaa munasarjojen toiminnan - ja aloittaa vaihdevuodet. Ihania juttuja siis tiedossa!
Eikä tämä nyt tähänkään asti pelkästään ihanaa ystävien tapaamista ja innostavaa töiden aloitusta ole ollut. Jo alkukesästä sytostaatit puhkaisivat vanhan silmienympärysihottuman. Tai ajattelin, että sitä samaa se on, kun lääkärikään ei osannut sanoa muuta - vaikka ensimmäistä kertaa ihottuma oli tulipunaista näppylää. Ihan viime päivinä ihottuma on levinnyt suun seudulle, ja minä olen ruvennut epäilemään, että se onkin vanha tuttavani ruusufinni. Tai ehkä ihan uudet tuttavat perioraalidermitiitti ja periokulaaridermitiitti yhtä aikaa. Pitäis varmaan tavata sellainen lääkäri, joka osaisi erottaa nämä toisistaan, mutta katselen nyt vielä hetken, josko näppylät rauhottuisivat itsestään.
Kaikkea ei jaksa odottaa. Rupesi niin paljon ketuttamaan kahden millimetrin pituiset silmäripset, että kävin ostamassa Talikan ripsiseerumia. En uskaltanut ottaa värjäävää vaihtoehtoa, kun kaikki, mitä silmien lähelle laittaa, tuntuu ärsyttävän ihottumaa, mutta jos tuo kosteuttava vaihtoehto edes vähän kiillottaisi ripsiä ja nopeuttaisi kasvua.
sunnuntai 7. elokuuta 2016
Kesäloman viimeinen viikonloppu
Mulla ja peruseskarilaisella on paljon yhteistä. Me molemmat opetellaan, mikä päivä nyt on. Koko tämän viikon olen ollut ihan väärissä päivissä ja vasta hirveällä pähkäilyllä selvittänyt oikean viikonpäivän. Paha vaan, että ensi torstaina minä en mene eskariin, vaan töihin, missä käsittääkseni pitää olla aika hyvin kartalla viikonpäivistä ja jopa kellonajoista.
Eilen oli lauantai ja sen tunnistin siitä, että aamupäivällä meillä storhandlattiin, niin kuin ei-kesäloma-aikanakin. Ostosreissu osui lauantaihin siksi, että mies ja nuoriso lähtevät huomenna viikoksi purjehtimaan ja tarvitsevat ruokaa. Minä en pääse mukaan merelle, mutta pääsinpäs kuitenkin osallistumaan sillä tavalla, että sain maksaa ruokakaupassa. Reilua, vai mitä!
Iltapäivällä lähdin isolle kirkolle. Tai miten sen nyt ottaa, kirkot, joita näin, olivat pienempiä ja viralliselta nimeltään kai kappeleita jokainen. Jäin meinaan bussista Ruoholahdessa ja kävelin Hietaniemen hautausmaan läpi Hietarannalle. Tässä on kohta 20 vuotta asuttu pääkaupunkiseudulla ja suunniteltu tällaista päiväkävelyä kaikki vuodet. Mutta hyvällä suunnittelulla asiat toteutuvat ennemmin tai myöhemmin.
Eilen oli lauantai ja sen tunnistin siitä, että aamupäivällä meillä storhandlattiin, niin kuin ei-kesäloma-aikanakin. Ostosreissu osui lauantaihin siksi, että mies ja nuoriso lähtevät huomenna viikoksi purjehtimaan ja tarvitsevat ruokaa. Minä en pääse mukaan merelle, mutta pääsinpäs kuitenkin osallistumaan sillä tavalla, että sain maksaa ruokakaupassa. Reilua, vai mitä!
Iltapäivällä lähdin isolle kirkolle. Tai miten sen nyt ottaa, kirkot, joita näin, olivat pienempiä ja viralliselta nimeltään kai kappeleita jokainen. Jäin meinaan bussista Ruoholahdessa ja kävelin Hietaniemen hautausmaan läpi Hietarannalle. Tässä on kohta 20 vuotta asuttu pääkaupunkiseudulla ja suunniteltu tällaista päiväkävelyä kaikki vuodet. Mutta hyvällä suunnittelulla asiat toteutuvat ennemmin tai myöhemmin.
Hietarannasta kävin hakemassa Twilight Run -juoksunumeroni ja T-paitani. Sitten jatkoin lähipuistoon Sisko-piknikille ja hakemaan toisen, vielä hienomman, T-paidan. Kuvassa näkyy lähtötunnelmia ja voi verrata oranssia ja punaista T-paitaa. Tapahtuma oli mukava, ei mikään megaluokan urheilujuhla, vaan juuri sopivasti ihmisiä ja menoa ja meininkiä. Vielä mukavampaa oli tavata livenä siskoja. Kiitos teille kivoista keskustelutuokioista!
perjantai 5. elokuuta 2016
Tissi(t) pois vaan!
Sytostaattien muisto haalentuu sitä mukaa, kun sivuoireet menevät ohi. Pahoinvointia kesti tälläkin kertaa vajaan viikon verran. Paha maku pysyi suussa vähän pidempään. Kynnet näyttävät entistä kamalammilta, mutta ovat pysyneet paikoillaan. Toistaiseksi. Isovarpaiden kynnet ovat arat, ja onnistuin iskemään oikean ukkovarpaan tuoliin niin, että se näyttää ja tuntuu siltä, että irtoaminen on enemmän kuin todennäköistä. Vatsa toimii kohtuullisesti. Paino nousi monta kiloa, mutta turvotus on jo vähenemään päin. Hiukset eivät ole vieläkään lähteneet kokonaan. Päinvastoin, näyttää siltä, että uutta karvaa pukkaa jo, ja se on selvästi tummempaa kuin vauvantukka, jota kasvatin kesän ajan. Vasemman käden suonet ovat ottaneet asiakseen kertoa, että eivät tykkää sytostaateista, ja käsivartta onkin kiristänyt pahimmillaan kämmenselästä kainaloon saakka. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuntuu siltä, että olen saamassa normaalin elämäni ja itseni takaisin.
Vietin viikon Keski-Suomessa. Nautin sukulaisten seurasta, kesälomasta ja aurinkoisesta säästä sekä kulttuuritarjonnasta - visiitti Mänttään oli ehdottoman kannattava! Käväisin Joensuussakin pikaisesti tapaamassa hyvää ystävää, joka on vastikään muuttanut sinne. Mutta pakko oli palata kotiin ja arkeen, koska tämän viikon lopulle minulle oli ohjelmoitu kovin rintasyöpähenkisiä aktiviteetteja.
Keskiviikkona kävin sydämen gammakuvauksessa. Viime kertahan ei mennyt niin kovin mukavasti. Tällä kertaa sain ihan päinvastaisen ja todella positiivisen kokemuksen: vasemmasta kyynärtaipeesta otettiin ensin verinäyte ja sitten saatiin kanyyli siihen ensimmäisellä kerralla ilman mitään ongelmia. Olin aamun ensimmäinen tutkittava ja pääsin siksi tutkimukseen reilusti etuajassa, ja mukavalla hoitajalla oli aikaa jutella kanssani pitkään.
Torstaina kävin tietokonetomografiassa, ja uskokaa tai älkää, siihen samaan kyynärtaipeeseen saatiin taas kanyyli kiinni! Kyllä mulla vaan on hyvät suonet - eipä olisi ennen arvannut, että sellainen asia voi tuottaa näinkin suurta iloa! Tässäkin tutkimuksessa sain tosi mukavan hoitajan. Kaiken kaikkiaan ihana juttu, että nämä ihmiset ovat selvästi löytäneet oman alansa. Toivottavasti itse olen edes puoleksi näin vakuuttava omassa opettajuudessani.
Perjantaina eli tänään kävin ensin fysioterapiassa, missä käteni todettiin oikein hyvässä kunnossa olevaksi. Sen jälkeen koitti viikon jännittävin hetki eli uusintaleikkauksen suunnittelu kirurgin kanssa. Leikkauspäivä on vasta 22.8. mutta ilmeisesti juuri nyt oli kirurgilla hyvin suunnitteluaikaa. Ja sehän sopi, koska niin oli minullakin! Eipä tällä käynnillä mitään uutta sinänsä tullut: oikeasta rinnasta on poistettava loputkin. Sovittiin, että vasentakin fiksaillaan. Kirurgi oli ensin sitä mieltä, että hän jättää vasemman rinnan entiselleen, mikä oli etukäteen suurin pelkoni. Perustelin siinä sitten, että en yhtään haluaisi elää paria vuotta niin, että toisella puolella ei ole rintaa lainkaan ja toisella puolella roikkuu H-kupin hiekkasäkki. Kirurgi tarkisti, ehditäänkö tervettä rintaa pienentää leikkauspäivänä, ja jee, sille on aikaa!
Maaliskuussa minusta tuntui ihan mahdottomalta ajatus, että oikea rinta poistettaisiin kokonaan. Nyt olen huhtikuusta ja jälkitarkastuksesta alkaen totutellut ajatukseen siitä, että se on pakko tehdä, eikä se enää erityisen kamalalta tunnu. Surettaa tietenkin, varsinkin kun olen ollut niin tyytyväinen pienempään tissiin, mutta terveys tulee ennen tissejä. Keväällä en halunnut myöskään pienentää vasenta rintaa. Viisi kuukautta pienemmän rinnan kanssa on kuitenkin kääntänyt pääni. Rakastan rintaa, jonka kanssa voi liikkua vapaasti ja joka on ilman liivejäkin mukavannäköinen ja -tuntuinen. Pienihän se ei ole vieläkään, vaan juuri sopiva ja oman oloinen. Vasemmasta tulee suurin piirtein samanlainen, vaikka onhan pienennys aina vähän eri asia kuin puolen rinnan amputointi. (Juujuu! Niin lukee sairauskertomuksessa, ja siltä se myös näyttääkin!) Suurin syy siihen, miksi haluan pienennyksen, on kuitenkin terveydellinen. Isot rinnat ovat vuosien varrella aiheuttaneet niin paljon niskajumia, päänsärkyä ja asentovirheitä, etten halua edes testata, mitä aiheuttaa se, että toiselle puolelle kroppaa jätetään kilon punnus, kun toisella puolella ei ole mitään.
Lääkäri muistutti, että nännistä menee sitten tunto. Olen minä sen ymmärtänyt, ja se oli yksi syy, miksi en halunnut pienennystä viime keväänä. Surettaa se vieläkin, mutta valitsen mieluummin tunnottoman nännin kuin elämän Quasimodona. Olen aina ollut ja olen vieläkin sitä mieltä, että tärkein sukupuolielin on aivot. Niiden avulla uskon myös löytäväni uusia herkkiä alueita nännien puutosta korvaamaan.
Huomenna aion viedä vanhat tissini lenkille. Helsingissä juostaan Twilight Run, Syöpäsäätiötä tukeva juoksutapahtuma. Itse vain kävelytän tissejäni 5 km. Kunto riittäisi juoksuunkin, mutta haluan säästää varpaankynsiä. Esiinnyn pinkissä paidassa. Tulkaa bongaamaan ja kannustamaan!
Vietin viikon Keski-Suomessa. Nautin sukulaisten seurasta, kesälomasta ja aurinkoisesta säästä sekä kulttuuritarjonnasta - visiitti Mänttään oli ehdottoman kannattava! Käväisin Joensuussakin pikaisesti tapaamassa hyvää ystävää, joka on vastikään muuttanut sinne. Mutta pakko oli palata kotiin ja arkeen, koska tämän viikon lopulle minulle oli ohjelmoitu kovin rintasyöpähenkisiä aktiviteetteja.
Keskiviikkona kävin sydämen gammakuvauksessa. Viime kertahan ei mennyt niin kovin mukavasti. Tällä kertaa sain ihan päinvastaisen ja todella positiivisen kokemuksen: vasemmasta kyynärtaipeesta otettiin ensin verinäyte ja sitten saatiin kanyyli siihen ensimmäisellä kerralla ilman mitään ongelmia. Olin aamun ensimmäinen tutkittava ja pääsin siksi tutkimukseen reilusti etuajassa, ja mukavalla hoitajalla oli aikaa jutella kanssani pitkään.
Torstaina kävin tietokonetomografiassa, ja uskokaa tai älkää, siihen samaan kyynärtaipeeseen saatiin taas kanyyli kiinni! Kyllä mulla vaan on hyvät suonet - eipä olisi ennen arvannut, että sellainen asia voi tuottaa näinkin suurta iloa! Tässäkin tutkimuksessa sain tosi mukavan hoitajan. Kaiken kaikkiaan ihana juttu, että nämä ihmiset ovat selvästi löytäneet oman alansa. Toivottavasti itse olen edes puoleksi näin vakuuttava omassa opettajuudessani.
Perjantaina eli tänään kävin ensin fysioterapiassa, missä käteni todettiin oikein hyvässä kunnossa olevaksi. Sen jälkeen koitti viikon jännittävin hetki eli uusintaleikkauksen suunnittelu kirurgin kanssa. Leikkauspäivä on vasta 22.8. mutta ilmeisesti juuri nyt oli kirurgilla hyvin suunnitteluaikaa. Ja sehän sopi, koska niin oli minullakin! Eipä tällä käynnillä mitään uutta sinänsä tullut: oikeasta rinnasta on poistettava loputkin. Sovittiin, että vasentakin fiksaillaan. Kirurgi oli ensin sitä mieltä, että hän jättää vasemman rinnan entiselleen, mikä oli etukäteen suurin pelkoni. Perustelin siinä sitten, että en yhtään haluaisi elää paria vuotta niin, että toisella puolella ei ole rintaa lainkaan ja toisella puolella roikkuu H-kupin hiekkasäkki. Kirurgi tarkisti, ehditäänkö tervettä rintaa pienentää leikkauspäivänä, ja jee, sille on aikaa!
Maaliskuussa minusta tuntui ihan mahdottomalta ajatus, että oikea rinta poistettaisiin kokonaan. Nyt olen huhtikuusta ja jälkitarkastuksesta alkaen totutellut ajatukseen siitä, että se on pakko tehdä, eikä se enää erityisen kamalalta tunnu. Surettaa tietenkin, varsinkin kun olen ollut niin tyytyväinen pienempään tissiin, mutta terveys tulee ennen tissejä. Keväällä en halunnut myöskään pienentää vasenta rintaa. Viisi kuukautta pienemmän rinnan kanssa on kuitenkin kääntänyt pääni. Rakastan rintaa, jonka kanssa voi liikkua vapaasti ja joka on ilman liivejäkin mukavannäköinen ja -tuntuinen. Pienihän se ei ole vieläkään, vaan juuri sopiva ja oman oloinen. Vasemmasta tulee suurin piirtein samanlainen, vaikka onhan pienennys aina vähän eri asia kuin puolen rinnan amputointi. (Juujuu! Niin lukee sairauskertomuksessa, ja siltä se myös näyttääkin!) Suurin syy siihen, miksi haluan pienennyksen, on kuitenkin terveydellinen. Isot rinnat ovat vuosien varrella aiheuttaneet niin paljon niskajumia, päänsärkyä ja asentovirheitä, etten halua edes testata, mitä aiheuttaa se, että toiselle puolelle kroppaa jätetään kilon punnus, kun toisella puolella ei ole mitään.
Lääkäri muistutti, että nännistä menee sitten tunto. Olen minä sen ymmärtänyt, ja se oli yksi syy, miksi en halunnut pienennystä viime keväänä. Surettaa se vieläkin, mutta valitsen mieluummin tunnottoman nännin kuin elämän Quasimodona. Olen aina ollut ja olen vieläkin sitä mieltä, että tärkein sukupuolielin on aivot. Niiden avulla uskon myös löytäväni uusia herkkiä alueita nännien puutosta korvaamaan.
Huomenna aion viedä vanhat tissini lenkille. Helsingissä juostaan Twilight Run, Syöpäsäätiötä tukeva juoksutapahtuma. Itse vain kävelytän tissejäni 5 km. Kunto riittäisi juoksuunkin, mutta haluan säästää varpaankynsiä. Esiinnyn pinkissä paidassa. Tulkaa bongaamaan ja kannustamaan!
perjantai 22. heinäkuuta 2016
Sytot on ohi ja elämä voittaa!
Torstaiaamuna sain viimeisen CEFin. Viimeisen kerran kunniaksi vein Syöpiksen 4. kerroksen henkilökunnalle (Ikävä tulee ihanaa omahoitajaani, jolla on vuosien varrelta ihan mieletön tietovaranto kerättynä kaikesta hoitoihin liittyvästä!) ison lahjakassillisen kahvitaukoherkkuja - ja sain itselleni vastalahjaksi ihan helvetinmoisen olon. Tämä oli kaikista sytostaattikerroista ehdottomasti kamalin! Paha olo yllätti jo tiputuksen aikana. Meni se onneksi sitten hetkeksi ohikin, mutta palasi taas iltapäivällä. Illalla voin niin huonosti, että otin ekstrakortisonia ja isoimmat mahdolliset pahoinvointilääkeannokset, mutta siitäkin huolimatta sarjaoksensin kahteen otteeseen ja lähinnä vain koomailin sängyssä. Unta onneksi riitti, ja perjantaiaamuun heräsin jo suht normaalissa pahoinvoinnissa, jota voi hallita lääkkeillä, kokiksella, sipseillä yms.
Tämän jälkeen olen siis laukkuni niin ansainnut! Tai olisin, jos en olisi jo etukäteen palkinnut itseäni sohvalla. Sen hinnalla olisi saanut yhden tosi hienon laukun tai viisikymmentä laukkua siitä hintaluokasta, jota olin ajatellut. Toisaalta sain siitä erittäin hyvin alennusta ja sitä paitsi se on koko perheen sohva ja pitkän ajan sijoitus... Zalando, en ole unohtanut sinua.
Nyt minä sitten vain keskityn lomailuun. Tänään esikoiseni viettää 13-vuotissynttäreitä, joten minun pitää viettää päivä sukulaisten seurassa, mutta teini osaa jo onneksi itse hoitaa tarjoilupuolen. Minä voin keskittyä puolivuotiaan pikkuvieraan viihdyttämiseen, kun siinä saa maata lattialla. Juhlien jälkeen pakkaan lapset isovanhempien kyytiin ja lähetän maaseudun rauhaan - siinä tulee kummasti rauhaa tänne kaupunkiasuntoonkin! Seuraan kyllä perässä, kun pahoinvointi kunnolla hellittää. Ja palaan kotiin vasta elokuun ensimmäisellä viikolla, koska sitten on taas palattava syöpäarkeen: peräkkäisinä päivinä on sydämen gammakuvaus, TT-kuvaus ja fysioterapia sekä uusintaleikkauksen suunnittelu.
En ehkä edes muistaisi olevani vakavasti sairas, jos ei olisi näitä erilaisia tutkimuksia ja vastaanottokäyntejä. En osaa esimerkiksi huolestua limakalvojen ohenemisesta tai auringonpolttamista. Niitähän juuri luvattiinkin tulevaksi, joten otan vastaan kaiken mitä annetaan ja annan oireidenmukaista hoitoa. Tottahan suun kurlaaminen kahdesti päivässä rypsiöljyllä alkaa kolmen kuukauden jälkeen suoraan sanottuna vituttaa, mutta ei tämä ikuisesti jatku - ei enää kuin muutaman viikon!
Silmätkin rupesivat viime viikolla vuotamaan, mutta silmätipoilla siitäkin selvitään. Vaikka minä en kyllä selviä niiden laitosta. Homma hoituu niin, että asetun sohvalle selälleen ja annan miehen tipauttaa. Ensimmäisen silman jälkeen pidetään tauko, koska räpsyttelen ja kiroilen. Toisen silmän jälkeen sanon nöyrästi kiitos ja toivotan tippapullon alimpaan helvettiin kunnes seuraavan kerran kohdataan. Ja mehän kohdataan, 1-3 kertaa päivässä.
Suolentoimintaa (ts. toimimattomuutta) olen ehkä eniten kironnut kaikista ongelmistani. (Säästin tämän viimeiseksi, joten lopeta lukeminen, jos ei kiinnosta!) Ihan ensimmäisen syton jälkeenhän minut yllätti hirveä ripuli (töissä). Sitäkin olen kaivannut nyt, kun homma on mennyt ihan päinvastaiseen suuntaan. Mutta nyt minulla on toimiva ruokavaliovinkki, joka ainakin minulla päihittää luumut, Levolacit ja Laxoberonit mennen tullen. Tämän vikan syton jälkeen halusin Arnoldsiin lounaalle, koska siellä on hyvät bagelit, ja varsinkin silloin, kun ne tehdään seeds-sämpylään. Sen sämpylän rakenne on jotakin sellaista, että ainakin meikäläisen suoli saa kertaheitolla täydellisen detoxin - mutta ihan normaaliin tahtiin eikä yllättäen. (Sen sijaan se kinuskidonitsi, jonka vedin bagelin päälle, ei ehkä ollut ihan järkevä loppuillan pahoinvointia ajatellen.)
Tämän jälkeen olen siis laukkuni niin ansainnut! Tai olisin, jos en olisi jo etukäteen palkinnut itseäni sohvalla. Sen hinnalla olisi saanut yhden tosi hienon laukun tai viisikymmentä laukkua siitä hintaluokasta, jota olin ajatellut. Toisaalta sain siitä erittäin hyvin alennusta ja sitä paitsi se on koko perheen sohva ja pitkän ajan sijoitus... Zalando, en ole unohtanut sinua.
Nyt minä sitten vain keskityn lomailuun. Tänään esikoiseni viettää 13-vuotissynttäreitä, joten minun pitää viettää päivä sukulaisten seurassa, mutta teini osaa jo onneksi itse hoitaa tarjoilupuolen. Minä voin keskittyä puolivuotiaan pikkuvieraan viihdyttämiseen, kun siinä saa maata lattialla. Juhlien jälkeen pakkaan lapset isovanhempien kyytiin ja lähetän maaseudun rauhaan - siinä tulee kummasti rauhaa tänne kaupunkiasuntoonkin! Seuraan kyllä perässä, kun pahoinvointi kunnolla hellittää. Ja palaan kotiin vasta elokuun ensimmäisellä viikolla, koska sitten on taas palattava syöpäarkeen: peräkkäisinä päivinä on sydämen gammakuvaus, TT-kuvaus ja fysioterapia sekä uusintaleikkauksen suunnittelu.
En ehkä edes muistaisi olevani vakavasti sairas, jos ei olisi näitä erilaisia tutkimuksia ja vastaanottokäyntejä. En osaa esimerkiksi huolestua limakalvojen ohenemisesta tai auringonpolttamista. Niitähän juuri luvattiinkin tulevaksi, joten otan vastaan kaiken mitä annetaan ja annan oireidenmukaista hoitoa. Tottahan suun kurlaaminen kahdesti päivässä rypsiöljyllä alkaa kolmen kuukauden jälkeen suoraan sanottuna vituttaa, mutta ei tämä ikuisesti jatku - ei enää kuin muutaman viikon!
Silmätkin rupesivat viime viikolla vuotamaan, mutta silmätipoilla siitäkin selvitään. Vaikka minä en kyllä selviä niiden laitosta. Homma hoituu niin, että asetun sohvalle selälleen ja annan miehen tipauttaa. Ensimmäisen silman jälkeen pidetään tauko, koska räpsyttelen ja kiroilen. Toisen silmän jälkeen sanon nöyrästi kiitos ja toivotan tippapullon alimpaan helvettiin kunnes seuraavan kerran kohdataan. Ja mehän kohdataan, 1-3 kertaa päivässä.
Suolentoimintaa (ts. toimimattomuutta) olen ehkä eniten kironnut kaikista ongelmistani. (Säästin tämän viimeiseksi, joten lopeta lukeminen, jos ei kiinnosta!) Ihan ensimmäisen syton jälkeenhän minut yllätti hirveä ripuli (töissä). Sitäkin olen kaivannut nyt, kun homma on mennyt ihan päinvastaiseen suuntaan. Mutta nyt minulla on toimiva ruokavaliovinkki, joka ainakin minulla päihittää luumut, Levolacit ja Laxoberonit mennen tullen. Tämän vikan syton jälkeen halusin Arnoldsiin lounaalle, koska siellä on hyvät bagelit, ja varsinkin silloin, kun ne tehdään seeds-sämpylään. Sen sämpylän rakenne on jotakin sellaista, että ainakin meikäläisen suoli saa kertaheitolla täydellisen detoxin - mutta ihan normaaliin tahtiin eikä yllättäen. (Sen sijaan se kinuskidonitsi, jonka vedin bagelin päälle, ei ehkä ollut ihan järkevä loppuillan pahoinvointia ajatellen.)
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Hommat etenee
Viikko CEFistä ja olo alkaa pikkuhiljaa palautua normaaliksi. Vaikka vielä iskee välillä sellainen heikotus, johon ei auta kuin sipsipussin pohjiaan myöten nuoleminen. CEFejä seuraava turvotuskaan ei ole kokonaan hävinnyt, mutta joka päivä ruoansulatus toimii hieman eilistä paremmin ja tälläkin rintamalla päästään lähemmäs tavoitetilaa.
Juuri nyt ei tee mieli ajatella, että parin viikon päästä on vielä yksi kerta jäljellä, mutta kun se kuitenkin mieleen ajoittain tulee, voi kuitenkin iloita siitä, että se on viimeinen kerta! Internetistä luin, että itsensä kannattaa palkita jokaisen sytostaattihoitokerran jälkeen. Doketakselikerrat menivät minulla niin helposti, että aloitin perinteen vasta CEFeistä. Ensimmäisellä kerralla otin käyttöön uudet puhelimenkuoret. Toinen kerta vaati jotakin vähän enemmän, joten tilasin itselleni netistä kengät, joista olen haaveillut jo pari vuotta. (Ei ole Louboutinit, vaan ihan vaan Vagabondin tennarit.) Mitähän sitä sitten viimeisen kerran jälkeen tekisi/hankkisi? Tarvitsisin (=haluaisin) uuden laukun töihin. Ehkä (Louis Vuittonin?) semmoisen voisin ostaa?
Työt ovat muutenkin pyörineet mielessä viime päivinä. Ärsyttävää, kun tässä kuitenkin on vielä kuukausi lomaa jäljellä. Mieli varautuu etukäteen siihen, että syksy tulee olemaan rankka uusine työkuvioineen ja sairauslomineen. Tai sanotaan, että syksyn ensimmäiset 1,5 viikkoa tulevat olemaan rankat. Sain uuden leikkausajan, joka on 22.8. Sitten pitäisi jäädä sairastamaan. Ajattelin pärjätä kolmella viikolla, koska syyskuun puolessavälissä olen menossa mielenkiintoiseen seminaariin Tallinnaan. Vähän hurjalta kuulostaa, mutta pitää toivoa, että mielekkäät uudet hommat antavat virtaa syksyn tiukkoihin aikatauluihin.
Juuri nyt ei tee mieli ajatella, että parin viikon päästä on vielä yksi kerta jäljellä, mutta kun se kuitenkin mieleen ajoittain tulee, voi kuitenkin iloita siitä, että se on viimeinen kerta! Internetistä luin, että itsensä kannattaa palkita jokaisen sytostaattihoitokerran jälkeen. Doketakselikerrat menivät minulla niin helposti, että aloitin perinteen vasta CEFeistä. Ensimmäisellä kerralla otin käyttöön uudet puhelimenkuoret. Toinen kerta vaati jotakin vähän enemmän, joten tilasin itselleni netistä kengät, joista olen haaveillut jo pari vuotta. (Ei ole Louboutinit, vaan ihan vaan Vagabondin tennarit.) Mitähän sitä sitten viimeisen kerran jälkeen tekisi/hankkisi? Tarvitsisin (=haluaisin) uuden laukun töihin. Ehkä (Louis Vuittonin?) semmoisen voisin ostaa?
Työt ovat muutenkin pyörineet mielessä viime päivinä. Ärsyttävää, kun tässä kuitenkin on vielä kuukausi lomaa jäljellä. Mieli varautuu etukäteen siihen, että syksy tulee olemaan rankka uusine työkuvioineen ja sairauslomineen. Tai sanotaan, että syksyn ensimmäiset 1,5 viikkoa tulevat olemaan rankat. Sain uuden leikkausajan, joka on 22.8. Sitten pitäisi jäädä sairastamaan. Ajattelin pärjätä kolmella viikolla, koska syyskuun puolessavälissä olen menossa mielenkiintoiseen seminaariin Tallinnaan. Vähän hurjalta kuulostaa, mutta pitää toivoa, että mielekkäät uudet hommat antavat virtaa syksyn tiukkoihin aikatauluihin.
perjantai 1. heinäkuuta 2016
Syövästä voi selviytyä - vaihtoehtohoidoillakin
Ennen juhannusta luin myös Kelly A. Turnerin kirjan Syövästä voi selviytyä - yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen. Turner on amerikkalainen integratiiviseen onkologiaan perehtynyt tutkija. Suomeksi: kirja esittelee vaihtoehtohoitoja.
En ole luonteeltani mikään huuhaahuilija. En juo pakurikääpäteetä enkä laita vihersmoothieihini spirulinaa. Kurkumateetä opettelin keväällä juomaan, mutta jopa vaniljalla ja rooiboksella maustettuna se alkaa olla minun makumaailmani äärirajoilla.
Silti Turnerin kirjassa on paljon pointteja, joita ei kannata aliarvioida. Yhdeksän polkua ovat suurimmaksi osaksi ihan järkeenkäyviä. Niihin hän on päätynyt haastattelemalla satoja ihmisiä, joiden vakava syöpä on vastoin odotuksia parantunut. Kaikki yhdeksän kohtaa tulevat jokaisessa haastattelussa esiin, vaikka niillä erilaisia painotuksia onkin.
1. Muuta ruokavaliosi perinpohjin
Tämähän on ihan fiksua. Valkoinen sokeri ja käsitelty vehnä eivät palvele kuin herkkuhimoja (ja siksi en ole toistaiseksi poistamassa niitä ruokavaliosta, mutta vähentää haluan kyllä). Kasvisten lisääminen lisää kuidun, vitamiinien ja hivenaineiden saantia. Turnerin mukaan lihaa ja viiniä kannattaa vähentää, ja vaikka tästä on toisenlaistakin mielipidettä, kohtuudessa kannattanee pysyä. Turner suosittelee myös maitotuotteiden poistamista ruokavaliosta ja juomaveden suodattamista. Suomessa en ehkä lähtisi kumpaakaan, mutta Jenkkilässä nämäkin voivat olla ihan hyviä ideoita.
2. Ota vastuu omasta terveydestäsi
No kyllä! Totta kai pitää tuntea, että homma on itsellä jonkinlaisessa hanskassa. Jos heittäytyy vain hoitohenkilökunnan armoille ja antaa hoitoputken viedä, putoaa tyhjän päälle, kun se loppuu. Joskus tulee tilanteita, joissa ei välttämättä pysty tuntemaan itseään erityisen aktiiviseksi toimijaksi, mutta yleisesti olen sitä mieltä, että on hyvä tietää, mitä itselle tapahtuu, minkälaisia lääkkeitä saa ja myös kuulla vaihtoehdoista eri vaiheissa hoitoputkea.
3. Noudata intuitiotasi
Allekirjoitan tämänkin. Niin pitää tehdä, kuin oikealta tuntuu. Levätä, tehdä työtä, turvautua ystäviin, meditoida tai hankkia kaikki lääketieteelliset hoidot. Tärkeää on myös oppia kuuntelemaan sitä, mitä mieli ja keho tarvitsevat.
4. Käytä kasvirohdoksia ja ravintolisiä
Tähän kohtaan suhtaudun kaikkein skeptisimmin. Kyllähän elimistöä voi buustata erilaisilla superfoodeilla (kts. johdanto), mutta kyllä periaatteessa kaikki pitäisi saada oikeanlaisesta ruokavaliosta (siirry kohtaan 1). Mutta jos juuri sinun intuitiosi sanoo, että nyt olisi homeopatian paikka, en kiellä. Minun ei sano. Ikinä.
5. Vapauta tukahdetut tunteet
Nyt lipsahdetaan hetkeksi huuhaan puolelle, mutta kyllä nykylääketiedekin jo muistaa, että ihminen on sekä keho että mieli, ja toinen voi vaikuttaa toiseen. Stressin yms. vaikutusta syöpään on jonkin verran tutkittu (mutta nyt minulla ei ole esittää linkkiä yhteenkään tutkimukseen). Suoraa syy-seuraussuhdetta ei ole voitu todentaa, mutta sen sijaan se on todettu, että liian vähäinen uni lisää elimistön tulehdustiloja, jotka voivat edesauttaa syöpää.
Omien tunteiden tutkiskelusta on luultavasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Se auttaa laittamaan erilaiset asiat elämässä oikeaan tärkeysjärjestykseen ja hankkiutumaan eroon turhista taakoista.
Vaikka kyllä minua vähän rupesi mietityttämään, voisiko ihmisen elimistössä oikeasti kiertää energiaa, jonka tukkeutuminen aiheuttaisi häiriöitä solutasolla. Tosin en tiedä, onko minun rintasyöpäni nyt sydänchakran tukkeutumisen vai ylivuodon aiheuttama:
Vaihtoehto 1
Mies tunnistaisi varmasti minut tästä. Kyllä tämä itsestäkin tutummalta tuntuu kuin tuo vaihtoehto 1. Mutta ei tästä tukkeutumia pitäisi tulla!
(Täältä kopsasin nuo kuvaukset.)
Kieltämättä chakra-teoria sai minut lukemaan ihan uudella tavalla Hesarin artikkelia siitä, että aivosyöpä on yleisempi yliopistotutkijoilla ja -opettajilla kuin muilla pulliaisilla. Selvästi on mennyt kruunuchakra tukkoon ja yhteys omaan henkisyyteen on katkennut. (Pitääkö tähän erikseen merkitä, että oli sarkasmia?)
6. Kehitä myönteisiä tunteita
Totta kai! Positiivisuus ja luottamus selviytymiseen ovat varmasti yksi tärkeimpiä syitä, miksi joku selviää ja toinen ei. Onnea ja iloa kannattaa muutenkin etsiä elämäänsä, niin endorfiinin määrä elimistössä nousee ja stressi vähenee.
7. Ota vastaan ympäristön tuki
Kyllä kiitos, tänne vaan! Apua pitää myös uskaltaa pyytää, koska minun nähdäkseni ihminen on rakennettu niin, että hän haluaa auttaa. Antaminen ja vastaanottaminen ovat kolikon kaksi kääntöpuolta. Elämä on laittanut minut saamapuolella useampaan otteeseen, mutta toivon, että toistaiseksi riittää lesken ropokin (ahaha-ahaha, olipa hyvä ja monitasoinen vitsi!) ja jossain vaiheessa voin jakaa omastani enemmänkin.
8. Syvennä henkisyyttäsi
Voin nyökytellä tällekin, koska henkisyys voi olla muutakin kuin hengellisyyttä tai uskonnollisuutta. Tärkeää on löytää mielen ja kehon tasapaino, ymmärrys siitä, että myös mielen hyvinvointia ja yhteyttä omaan sisimpään tarvitaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
9. Vahvista elämänhaluasi
Kyllä minusta elämälle kannattaa laittaa tavoitteita, vaikka sairastuukin vakavasti. Elämää ei voi laittaa tauolle, vaan ajatella, että nämä asiat minä haluan vielä tehdä/nähdä/elää. Jollekin se voi olla bucket list, jollekin toiselle päätös siitä, että kasvatan lapset aikuiseksi.
Kaiken kaikkiaan ihan fiksuja neuvoja tämä kirja tarjoaa ja amerikkalaiseen tapaan löytyy paljon lähteitä, joihin voi itse tarkemmin perehtyä (oli tarkoituksena sitten lisätiedon hankkiminen tai huuhaan kumoaminen). Sen haluan kyllä tässä sanoa, että en usko, että mitä tahansa syöpää voi parantaa näillä keinoilla. Se kun ei ole aina omissa käsissä, vaikka kuinka kuuntelet intuitiotasi ja otat vastuun omasta parantumisestasi. Toisaalta jos itse saisin nyt diagnoosin, joka antaisi elinaikaa muutaman kuukauden, en tiedä, kuinka suuri olisi motivaationi viettää ne kuukaudet esimerkiksi sytostaattihoidoissa. Mieluummin ehkä kirkossa tai joogameditaatioretriitissä tai kotona perheen ja ystävien keskellä superfoodeja nauttien. (Oikeasti söisin luultavasti ranskalaisia ja suklaata, koska kohta tässä kuitenkin kuollaan, mutta onhan se hyvä tietää vaihtoehdoistakin!)
En ole luonteeltani mikään huuhaahuilija. En juo pakurikääpäteetä enkä laita vihersmoothieihini spirulinaa. Kurkumateetä opettelin keväällä juomaan, mutta jopa vaniljalla ja rooiboksella maustettuna se alkaa olla minun makumaailmani äärirajoilla.
Silti Turnerin kirjassa on paljon pointteja, joita ei kannata aliarvioida. Yhdeksän polkua ovat suurimmaksi osaksi ihan järkeenkäyviä. Niihin hän on päätynyt haastattelemalla satoja ihmisiä, joiden vakava syöpä on vastoin odotuksia parantunut. Kaikki yhdeksän kohtaa tulevat jokaisessa haastattelussa esiin, vaikka niillä erilaisia painotuksia onkin.
1. Muuta ruokavaliosi perinpohjin
Tämähän on ihan fiksua. Valkoinen sokeri ja käsitelty vehnä eivät palvele kuin herkkuhimoja (ja siksi en ole toistaiseksi poistamassa niitä ruokavaliosta, mutta vähentää haluan kyllä). Kasvisten lisääminen lisää kuidun, vitamiinien ja hivenaineiden saantia. Turnerin mukaan lihaa ja viiniä kannattaa vähentää, ja vaikka tästä on toisenlaistakin mielipidettä, kohtuudessa kannattanee pysyä. Turner suosittelee myös maitotuotteiden poistamista ruokavaliosta ja juomaveden suodattamista. Suomessa en ehkä lähtisi kumpaakaan, mutta Jenkkilässä nämäkin voivat olla ihan hyviä ideoita.
2. Ota vastuu omasta terveydestäsi
No kyllä! Totta kai pitää tuntea, että homma on itsellä jonkinlaisessa hanskassa. Jos heittäytyy vain hoitohenkilökunnan armoille ja antaa hoitoputken viedä, putoaa tyhjän päälle, kun se loppuu. Joskus tulee tilanteita, joissa ei välttämättä pysty tuntemaan itseään erityisen aktiiviseksi toimijaksi, mutta yleisesti olen sitä mieltä, että on hyvä tietää, mitä itselle tapahtuu, minkälaisia lääkkeitä saa ja myös kuulla vaihtoehdoista eri vaiheissa hoitoputkea.
3. Noudata intuitiotasi
Allekirjoitan tämänkin. Niin pitää tehdä, kuin oikealta tuntuu. Levätä, tehdä työtä, turvautua ystäviin, meditoida tai hankkia kaikki lääketieteelliset hoidot. Tärkeää on myös oppia kuuntelemaan sitä, mitä mieli ja keho tarvitsevat.
4. Käytä kasvirohdoksia ja ravintolisiä
Tähän kohtaan suhtaudun kaikkein skeptisimmin. Kyllähän elimistöä voi buustata erilaisilla superfoodeilla (kts. johdanto), mutta kyllä periaatteessa kaikki pitäisi saada oikeanlaisesta ruokavaliosta (siirry kohtaan 1). Mutta jos juuri sinun intuitiosi sanoo, että nyt olisi homeopatian paikka, en kiellä. Minun ei sano. Ikinä.
5. Vapauta tukahdetut tunteet
Nyt lipsahdetaan hetkeksi huuhaan puolelle, mutta kyllä nykylääketiedekin jo muistaa, että ihminen on sekä keho että mieli, ja toinen voi vaikuttaa toiseen. Stressin yms. vaikutusta syöpään on jonkin verran tutkittu (mutta nyt minulla ei ole esittää linkkiä yhteenkään tutkimukseen). Suoraa syy-seuraussuhdetta ei ole voitu todentaa, mutta sen sijaan se on todettu, että liian vähäinen uni lisää elimistön tulehdustiloja, jotka voivat edesauttaa syöpää.
Omien tunteiden tutkiskelusta on luultavasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Se auttaa laittamaan erilaiset asiat elämässä oikeaan tärkeysjärjestykseen ja hankkiutumaan eroon turhista taakoista.
Vaikka kyllä minua vähän rupesi mietityttämään, voisiko ihmisen elimistössä oikeasti kiertää energiaa, jonka tukkeutuminen aiheuttaisi häiriöitä solutasolla. Tosin en tiedä, onko minun rintasyöpäni nyt sydänchakran tukkeutumisen vai ylivuodon aiheuttama:
Vaihtoehto 1
Kehittymätön ja tukkeutunut neljäs chakra aiheuttaa kyvyttömyyttä tuntea ja ymmärtää omia tunteita, sekä havaita ja ymmärtää muiden ihmisten tunteita. Kadotat silloin kyvyn myös ottaa vastaan rakkautta ja rakastaa. Tämä on yhteyden kadottamista tunteisiin ja empatiaan.
Hmm, en oikein tunnista itseäni, paitsi ehkä ajoittaisesta kyvyttömyydestä omien tai muiden tunteiden ymmärtämisessä, mutta pitäisin sitä silti ihan normaalivaihtelun rajoihin asettuvana.
Vaihtoehto 2
Ylitoiminta aiheuttaa tunteiden ailahtelujen mukaan elämistä, jossa tunteen vaihtuessasi myös itsesi ja suhtautumistapasi vaihtuvat. Voimakkaat tunteet aiheuttavat itsehallinnan menetyksen. Yliherkkyys muiden tunteille, ja sairaalloinen itsensä uhraaminen muiden hyväksi ovat myös chakran tasapainottomuuden merkkejä.Mies tunnistaisi varmasti minut tästä. Kyllä tämä itsestäkin tutummalta tuntuu kuin tuo vaihtoehto 1. Mutta ei tästä tukkeutumia pitäisi tulla!
(Täältä kopsasin nuo kuvaukset.)
Kieltämättä chakra-teoria sai minut lukemaan ihan uudella tavalla Hesarin artikkelia siitä, että aivosyöpä on yleisempi yliopistotutkijoilla ja -opettajilla kuin muilla pulliaisilla. Selvästi on mennyt kruunuchakra tukkoon ja yhteys omaan henkisyyteen on katkennut. (Pitääkö tähän erikseen merkitä, että oli sarkasmia?)
6. Kehitä myönteisiä tunteita
Totta kai! Positiivisuus ja luottamus selviytymiseen ovat varmasti yksi tärkeimpiä syitä, miksi joku selviää ja toinen ei. Onnea ja iloa kannattaa muutenkin etsiä elämäänsä, niin endorfiinin määrä elimistössä nousee ja stressi vähenee.
7. Ota vastaan ympäristön tuki
Kyllä kiitos, tänne vaan! Apua pitää myös uskaltaa pyytää, koska minun nähdäkseni ihminen on rakennettu niin, että hän haluaa auttaa. Antaminen ja vastaanottaminen ovat kolikon kaksi kääntöpuolta. Elämä on laittanut minut saamapuolella useampaan otteeseen, mutta toivon, että toistaiseksi riittää lesken ropokin (ahaha-ahaha, olipa hyvä ja monitasoinen vitsi!) ja jossain vaiheessa voin jakaa omastani enemmänkin.
8. Syvennä henkisyyttäsi
Voin nyökytellä tällekin, koska henkisyys voi olla muutakin kuin hengellisyyttä tai uskonnollisuutta. Tärkeää on löytää mielen ja kehon tasapaino, ymmärrys siitä, että myös mielen hyvinvointia ja yhteyttä omaan sisimpään tarvitaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
9. Vahvista elämänhaluasi
Kyllä minusta elämälle kannattaa laittaa tavoitteita, vaikka sairastuukin vakavasti. Elämää ei voi laittaa tauolle, vaan ajatella, että nämä asiat minä haluan vielä tehdä/nähdä/elää. Jollekin se voi olla bucket list, jollekin toiselle päätös siitä, että kasvatan lapset aikuiseksi.
Kaiken kaikkiaan ihan fiksuja neuvoja tämä kirja tarjoaa ja amerikkalaiseen tapaan löytyy paljon lähteitä, joihin voi itse tarkemmin perehtyä (oli tarkoituksena sitten lisätiedon hankkiminen tai huuhaan kumoaminen). Sen haluan kyllä tässä sanoa, että en usko, että mitä tahansa syöpää voi parantaa näillä keinoilla. Se kun ei ole aina omissa käsissä, vaikka kuinka kuuntelet intuitiotasi ja otat vastuun omasta parantumisestasi. Toisaalta jos itse saisin nyt diagnoosin, joka antaisi elinaikaa muutaman kuukauden, en tiedä, kuinka suuri olisi motivaationi viettää ne kuukaudet esimerkiksi sytostaattihoidoissa. Mieluummin ehkä kirkossa tai joogameditaatioretriitissä tai kotona perheen ja ystävien keskellä superfoodeja nauttien. (Oikeasti söisin luultavasti ranskalaisia ja suklaata, koska kohta tässä kuitenkin kuollaan, mutta onhan se hyvä tietää vaihtoehdoistakin!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)