Santé, niin kuin ranskaksi skoolataan!

Mikä se onkaan se sanonta puun koputtamisesta... Olis varmaan pitänyt. Öiset kuumat aallot ovat parina viime yönä olleet ihan helvetillisiä. Viisaammat neuvovat, että hikiliikunta helpottaa kuumia aaltoja. No, minä olen käynyt salilla ja lenkillä lähes päivittäin ja ihmettelenkin, millaisia nämä kuumat aallot olisivat ilman liikuntaa?

Jos vielä pari päivää tuntui siltä, että arjen rytmi on suht hallussa, näyttää nyt vahvasti siltä, että kohta taas ei ole. Sädehoidot alkavat 5.10. Kauhulla katselin jo kalenteria, että mihin minä muka saan mahtumaan jokaikiselle arkipäivälle piipahduksen Meilahdessa. 25 kertaa eli päivää tähän tuhraantuu. Se on itse asiassa melko vähän, mutta nyt on sitten syyslomaviikollekin selkeät suunnitelmat.

Tasan viikko sitten oli Siskot ry:n järjestämä Siskopäivä, eli kiinnostavia luentoja, bilebändejä, tanssiesityksiä, hyvää ruokaa ja juomaa sekä paljon ihanaa vertaistukea. Kiitos teille siskot, jotka loitte mahtavan päivän!

En tainnut muistaa, mikä on rintasyöpätoipilaan virallinen alkoholinkäyttösuositus.

Joten noudatin tätä (Rinnakkain 3/2016):

Kolme tai neljä on minimi. Hihi.

Ja taas palattiin arkeen

Viime aikojen kuulumiset voi ilmaista hyvin ytimekkäästi: kiirettä pitää. Kahden työviikon jälkeen homma alkaa taas vähitellen olla hanskassa, ja jopa liikuntaharrastukset olen saanut tähän yhtälöön sovitettua. (Ehkä ensi viikolla alan muistaa myös lasten harrastukset ja sen, moneltako minäkin päivänä pitäisi olla ruuan pöydässä - se on jo korkeampaa matematiikkaa.)

Aloitin työt neljän päivän seminaarimatkalla Tallinnaan (kuten olen jo useaan otteeseen täälläkin hehkuttanut). Aika iso harppaus oli siirtyä sairaslomalta puhumaan englantia ja suunnittelemaan kansainvälisiä koulutushankkeita 10-12 tuntia päivässä. Mutta ei se vastenmielistä ollut! Lisäksi mulla oli mukavasti aikaa itsellenikin: Sunnuntaina saavuin Tallinnaan muutama tunti ennen seminaarin alkua ja vierailin Lennusadamassa. Joka aamu ehdin urheilla, käydä lenkillä tai uimassa. Ennen kotimatkaa ehdin vielä shoppailla pari tuntia.

Lennusadamaa suosittelen erityisesti perheen kanssa matkustaville.

Vaikka oli minustakin jännittävää käydä sisällä sukellusveneessä!

Viimeisenä iltana kävimme opastetulla kaupunkikävelyllä.

Aika onnistunut otos Toompealta. #nofilter

Nyt minäkin tiedän, mitä kansainvälisillä seminaarimatkoilla oikeasti tehdään.

Kävin ensimmäistä kertaa Nigulasten kirkon museossa. Olisi kannattanut käydä jo aiemmin.

Aamulenkillä neuvostoarkkitehtuurin raunioilla.

Lopuksi vielä lääketieteellinen päivitys: Maksassa ei ollut etäpesäkettä vaan pelkkää rasvoittumista, joka lääkärin mukaan johtuu lääkkeistä (joten aion jatkaa viiniharrastustani). Rinnat arpineen ovat parantuneet hyvin. Olen tosiaan uimassakin käynyt, ja tällä viikolla lopetin tissiliiveissä nukkumisen. Ihana vapaus! Antihormonilääkityksen kanssa on siedettävä elää. Pahimpia oireita ovat suun limakalvojen kuivuminen, johon auttaa järkevä ruokavalio, ja kuumat aallot, jotka eivät päivällä juurikaan häiritse ja yölläkin alan olla jo aika tottunut peiton ja pelkän lakanan välillä venkslaamiseen, nukahdankin jo ihan saman tien uudestaan. Kaikki on siis suunnilleen niin okei kuin olla voi!

Ruusuja ja risuja

Taas on tapahtunut vaikka mitä ja paljon olisi kirjoitettavaa, mutta tänään kerron kaksi tarinaa julkisesta terveydenhuollosta.

Tarina 1: Onnellinen loppu

Sairasloman loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä, että olisi hyvä jutella viimeisen puolen vuoden pyörityksestä jonkun ulkopuolisen kanssa. Vaikka olenkin ollut blogissani melko avoin, en kuitenkaan ihan kaikkia ajatuksia voi päästää täällä ilmoille. Ystäviä ja miestä voi kuormittaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Lopullisen päätöksen tein, kun eräs sisko kehui, että oli saanut valtavan hyvää palvelua Syöpäklinikan psykoterapeutilta.

Soitin Syöpikselle yhtä labra-asiaa ja puhelun päätteeksi totesin, että olisi mulla yksi toinenkin asia. Sitten kaikki ei mennytkään ihan niin kuin Strömsössä:

- Haluaisin lähetteen psykiatrille.
- Mihin?
- No psykiatrille tai psykologille tai mikä teillä siellä Syöpäklinikalla on.
- Siis mihin?
- Niin kun lääkäri on sanonut, että lähetteen voisi saada tarvittaessa ja nyt tarvitsisin keskustelua, niin...
piippiippiippiip

Olin kuin puulla päähän lyöty. Löikö se mulle luurin korvaan? Mikä ihmeen kesäpetteri siellä oli, jos ei se edes ymmärtänyt mistä puhuin? Odotanko nyt vain lääkärin soittoaikaa, johon on vielä yli viikko, saadakseni lähetteen? Puhaltelin hetken ja päätin sitten kokeilla uudestaan. Onneksi soitin; linja oli kuulemma ollut huono ja tällä kertaa asiasta luvattiin laittaa viestiä lääkärille. Nyt ne risut: Mitäs jos se soittaja en olisikaan ollut minä? Mitä jos se olisi ollut joku, joka oli kerännyt rohkeutta soittaa monta päivää? Ja sitten ruusuja: alle viikon päästä soitosta postilaatikossa oli aika psykiatriselle arviointikäynnille ja tuhannen lappua, jotka täyttämällä selvitetään psyykkisten ongelmieni taso.

Tarina 2: Vaikeuksien kautta voittoon

Kun olin työmatkalla Tallinnassa, puhelimeeni tuli noin sata puhelua Planilta ja Lähi-Tapiolasta. Seminaarin jo loputtua ajattelin nauttia päiväkahvit Maiasmokkissa. Siinä leivoksia valitessa puhelin soi taas, mutta tällä kertaa numero näytti erilaiselta, joten päätin vastata.

- NN tässä Ostarin terveysasemalta [nimet muutettu, jos ette jo itse arvanneet]. Sinulla on huomenna Zoladex-pistosaika varattu meille.
- Niin...
- Niin kun sinun oma terveysasemasi on Köyhälän terveysasema niin sinun pitäisi varata sieltä aika.
- Ahaa. En tiennytkään. Mä olen nyt ulkomailla ja tarvitsen sen lääkkeen huomenna, niin voinko nyt tulla sille ajalle?
- Ja kun tämä on rokotusaika, joka on 10 minuuttia, ja injektioaika on 15 minuuttia.
- Ahaa. No se netin varausohjelma ei mitenkään erottele näitä aikoja tai kerro niiden pituutta niin en tiennyt.
- Mutta voisitko varata nyt ajan sieltä Köyhälästä?
- No kun valitettavasti en voi, kun olen täällä ulkomailla! Sitä paitsi minun pitää joka tapauksessa käydä huomenna siellä Ostarilla labrassa, niin eikö nyt tällä kertaa onnistuisi Zoladexkin?

Tämän hedelmättömän keskustelun, jota kävivät luultavasti kaksi (takuuvarmasti ainakin yksi) varsin vittuuntunutta henkilöä, lopuksi sain luvan käydä Ostarin terveysasemalla. Mutta ei tämä vielä tässä ollut, ehei! Juuri kun kirjoitin tätä bloggausta, puhelin soi.

- Tässä on MM Ostarin terveysasemalta. Sinulla olisi se aika tänään tänne, mutta kun se on rokotusaika, niin se ei oikein onnistu.
- Niin mutta... kun minä tarvitsen sen piikin nyt tänään!
- Mutta Köyhälästä luvattiin, että saat mennä sinne nyt heti aamusta.
- Selvä. Mutta kun minä istun juuri nyt täällä Ostarin labrassa ja olen täältä menossa töihin.
- Jaa. No ei se sitten oikein käy. No kyllä minä ehdin sen pistämään nyt, tule huoneeseen X suoraan sieltä.

Nyt minulla on Zoladex-implantti läskissä ja olen virallisesti ilmoittanut vaihtavani asiakkuuteni Ostarin terveysasemalle. En ehkä ollut erityisen valveutunut näiden terveysasemien suhteen, mutta ei ole ollut tarvetta. Systeemi ei myöskään ole erityisen selkeä, koska lasten hammaslääkäri ei ole kummallakaan näistä asemista, vaan Peräkorvessa. Lisäksi olin jo kerran aiemmin käynyt Ostarin terveysasemalla eikä kukaan ollut kertonut, että olen väärässä paikassa ja vääränpituisella ajalla.

Inhimillistä joustoa onneksi löytyy - mutta sitä saa vasta perustelujen jälkeen. Ei kaikilla, varsinkaan sairailla, ole voimavaroja perustella, selvittää ja yrittää monta kertaa. Minullakin kävi jo mielessä, että pistätän nämäkin sitten työterveydessä. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Eikö tämän järjestelmän pitäisi toimia niin, että homma skulaa ilman jatkuvaa taistelua?

Hormonihirviön kuulumisia

Töissä ovat epäilleet, että teen liikaa töitä sairaslomalla. Kyllä minä lepäänkin ja varaan aikaa toipumiseen! Tässä todisteita perjantaiselta kävelyltä Seurasaaresta:

Kuinkakohan nopeasti hormonilääkityksen sivuvaikutusten voi odottaa alkaa näkyvän? On meinaan ollut aika jännittäviä hetkiä torstaisen aloituksen jälkeen. Tai ei jännittäviä, ennemminkin liikuttavia. Onhan tässä muutenkin ollut tunteet pinnassa, mutta Exemestanin aloituksen jälkeen tunteellisuudellani ei ole ollut mitään rajoja. Olen esimerkiksi itkenyt suihkussa arpeani silitellen. Lauantaina koin henkilökohtaisen itkukohtauskliimaksini. Siinä tuli sellainen keskiluokan ihmissuhdevastoinkäyminen - ja saanko korostaa, että tällä kertaa ei rakkaan mieheni kanssa, mikä yleensä kiihdyttää hyvään itkuun ihan ilman lääkkeitäkin - ja se aiheutti sen, että istuin sohvalla ja itkin suoraa huutoa vartin putkeen. Herran kiitos olin yksin kotona eikä kenenkään muun tarvinnut tästä pikku tällistä kärsiä. Melankolian lisäksi olen alkanut kärsiä öisistä kuumista aalloista. Se mukavasti häiritsee nukkumista.

Poistin repsottavat haavateipit tissittömän puolen arven päältä. Kyllä siinä vielä riittää totuttelua, mutta joka päivä näyttää paremmalta. Saapas nähdä, mitä yllätyksiä toisen puolen haavateippien alta vielä paljastuu, mutta yhäkin olen siihen puoleen varsin tyytyväinen. On niin oman näköinen tissi, että peiliin katsominen ilahduttaa joka kerta. Vähän vähemmän kipeä voisi olla kyllä. Sekin puoli kerää seroomaa, mutta ei niin, että punktiota kannattaisi tehdä. Liikkeellä ollessa tuntemukset eivät häiritse, mutta olisi ihanaa pystyä makaamaan kyljellään ilman hirveää jomotusta. Fysioterapeutin vetreytysjumppa sattuu enemmän sille puolelle, koska tuntuu, että nänni irtoaa. Vaikka no, tietenkin tuntuu, koska se todellakin on leikattu irti ja ommeltu uudelle paikalle. Tissittömänkin puolen jumppa sujuu koko ajan paremmin. Käsivarren imusuonet venyvät ja kainalon ja rinnan kiristys helpottavat vähitellen. Kyllä siitä vielä kalu tulee - ja kalulla tarkoitan kättä, jolla nostetaan vielä puntteja.

Tässä kun on saanut kantaa aika ison kasan rahaa apteekkiin, niin päätin tuhlata vielä sellaiseenkin, mitä ehdottomasti tarvitsen. Nimittäin dosettiin. Hieman on mummo olo, mutta alkoi olla niin paljon pilleripurkkeja pitkin taloa, että ajattelin keskittää esillä olevat lääkkeet kompaktiin pakettiin. Muistinkin varmistusta tarvitaan. Mikä tuli todistettua heti dosettia ensimmäistä kertaa täyttäessäni. Jaoin antibiootteja niin innokkaasti lokeroihin, että unohdin ottaa sen antibiootin, mikä olisi juuri sillä hetkellä pitänyt ottaa. Tarkoitus oli myös aloittaa Exemestan torstaista. Maanantaiaamuna syljeskelin sitten lääkkeitä suustani pöydälle ja noukin sieltä pois sen Exemestanin, mitä ei pitänyt vielä aloittaa. Hirveä vaiva muuten oli kaivaa tiistai- ja keskiviikkoaamun pikkupikkulokeroista ylimääräiset pillerit.