Torstaiaamuna sain viimeisen CEFin. Viimeisen kerran kunniaksi vein Syöpiksen 4. kerroksen henkilökunnalle (Ikävä tulee ihanaa omahoitajaani, jolla on vuosien varrelta ihan mieletön tietovaranto kerättynä kaikesta hoitoihin liittyvästä!) ison lahjakassillisen kahvitaukoherkkuja - ja sain itselleni vastalahjaksi ihan helvetinmoisen olon. Tämä oli kaikista sytostaattikerroista ehdottomasti kamalin! Paha olo yllätti jo tiputuksen aikana. Meni se onneksi sitten hetkeksi ohikin, mutta palasi taas iltapäivällä. Illalla voin niin huonosti, että otin ekstrakortisonia ja isoimmat mahdolliset pahoinvointilääkeannokset, mutta siitäkin huolimatta sarjaoksensin kahteen otteeseen ja lähinnä vain koomailin sängyssä. Unta onneksi riitti, ja perjantaiaamuun heräsin jo suht normaalissa pahoinvoinnissa, jota voi hallita lääkkeillä, kokiksella, sipseillä yms.
Tämän jälkeen olen siis laukkuni niin ansainnut! Tai olisin, jos en olisi jo etukäteen palkinnut itseäni sohvalla. Sen hinnalla olisi saanut yhden tosi hienon laukun tai viisikymmentä laukkua siitä hintaluokasta, jota olin ajatellut. Toisaalta sain siitä erittäin hyvin alennusta ja sitä paitsi se on koko perheen sohva ja pitkän ajan sijoitus... Zalando, en ole unohtanut sinua.
Nyt minä sitten vain keskityn lomailuun. Tänään esikoiseni viettää 13-vuotissynttäreitä, joten minun pitää viettää päivä sukulaisten seurassa, mutta teini osaa jo onneksi itse hoitaa tarjoilupuolen. Minä voin keskittyä puolivuotiaan pikkuvieraan viihdyttämiseen, kun siinä saa maata lattialla. Juhlien jälkeen pakkaan lapset isovanhempien kyytiin ja lähetän maaseudun rauhaan - siinä tulee kummasti rauhaa tänne kaupunkiasuntoonkin! Seuraan kyllä perässä, kun pahoinvointi kunnolla hellittää. Ja palaan kotiin vasta elokuun ensimmäisellä viikolla, koska sitten on taas palattava syöpäarkeen: peräkkäisinä päivinä on sydämen gammakuvaus, TT-kuvaus ja fysioterapia sekä uusintaleikkauksen suunnittelu.
En ehkä edes muistaisi olevani vakavasti sairas, jos ei olisi näitä erilaisia tutkimuksia ja vastaanottokäyntejä. En osaa esimerkiksi huolestua limakalvojen ohenemisesta tai auringonpolttamista. Niitähän juuri luvattiinkin tulevaksi, joten otan vastaan kaiken mitä annetaan ja annan oireidenmukaista hoitoa. Tottahan suun kurlaaminen kahdesti päivässä rypsiöljyllä alkaa kolmen kuukauden jälkeen suoraan sanottuna vituttaa, mutta ei tämä ikuisesti jatku - ei enää kuin muutaman viikon!
Silmätkin rupesivat viime viikolla vuotamaan, mutta silmätipoilla siitäkin selvitään. Vaikka minä en kyllä selviä niiden laitosta. Homma hoituu niin, että asetun sohvalle selälleen ja annan miehen tipauttaa. Ensimmäisen silman jälkeen pidetään tauko, koska räpsyttelen ja kiroilen. Toisen silmän jälkeen sanon nöyrästi kiitos ja toivotan tippapullon alimpaan helvettiin kunnes seuraavan kerran kohdataan. Ja mehän kohdataan, 1-3 kertaa päivässä.
Suolentoimintaa (ts. toimimattomuutta) olen ehkä eniten kironnut kaikista ongelmistani. (Säästin tämän viimeiseksi, joten lopeta lukeminen, jos ei kiinnosta!) Ihan ensimmäisen syton jälkeenhän minut yllätti hirveä ripuli (töissä). Sitäkin olen kaivannut nyt, kun homma on mennyt ihan päinvastaiseen suuntaan. Mutta nyt minulla on toimiva ruokavaliovinkki, joka ainakin minulla päihittää luumut, Levolacit ja Laxoberonit mennen tullen. Tämän vikan syton jälkeen halusin Arnoldsiin lounaalle, koska siellä on hyvät bagelit, ja varsinkin silloin, kun ne tehdään seeds-sämpylään. Sen sämpylän rakenne on jotakin sellaista, että ainakin meikäläisen suoli saa kertaheitolla täydellisen detoxin - mutta ihan normaaliin tahtiin eikä yllättäen. (Sen sijaan se kinuskidonitsi, jonka vedin bagelin päälle, ei ehkä ollut ihan järkevä loppuillan pahoinvointia ajatellen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti