torstai 25. elokuuta 2016

Gotta catch 'em all!

En minä malta asettua vain sairastamaan! Siihen nähden, että olin muutama päivä sitten leikkauksessa, tunnen itseni varsin energiseksi. Virtaa on riittänyt puuhastella kotona vaikka mitä, ja eilen piti lähteä ihan autolla liikenteeseen. Laittoivat nimittäin tiistaina mulle tekstarin Syöpäklinikalta, että olisi lääkäri keskiviikkona kello 9. Spitaalisen naamavärkin takia nääs. Paha vain, että leprani on kokenut ihmeparantumisen ja näytän jälleen ihmiseltä ihan ilman pakkelikerrostakin. Kävin silti näyttämässä naamaa ja kuvailemassa oireet pahimmillaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että reagoin Herceptiniin tällä lailla ja laittoi lähetteen ihotautilääkärille lääkityksen löytämistä varten. Viikon päästähän tuo diagnoosi varmistuu, kun on seuraava Herceptin-pistosaika.

Meilahdesta oli lyhyt matka ajella töihin viemään sairaslomatodistusta ja hakemaan uutta työpuhelinta. Olenko sanonut tai siis kuinka monta kertaa olen jo hehkuttanut, että työnkuvaani rukattiin? Tänä lukuvuonna opetan tosi vähän ja teen pääasiassa verkkopedagogin töitä. Vanha epä-älykäs työpuhelimeni ei oikein sopinut uuteen työnkuvaani ja eilen sain käydä hakemassa itselleni tuliterän iPhonen. Latasin siihen saman tien Pokemon Gon (koska oma puhelimeni on kieltäytynyt pokemoniaalisesta yhteistyöstä) ja ryhdyin täysin ammatillisista syistä tutkimaan pelin maailmaa.

Olen siis käynyt pitkähköillä kävelylenkeilläkin tällä viikolla. Se oli kyllä suunnitelmissa joka tapauksessa, ajattelin jo aiemmin että tällä kertaa en anna kävelykunnon repsahtaa yhtään. Pokemonien metsästäminen on vain antanut hyvää lisäbuustia tälle kuntoilutavoitteelle.

Ihan hauska pelihän se on, ja hyvä liikuttamaan! Itse olen tarkastellut paljolti sitä, miten helppokäyttöinen peli on ja millainen sen palkitsemisjärjestelmä on. Hyvin on tällainen keski-ikäinen ja vähän pelaava tätikin päässyt kärryille pelin ideasta (ja lapset ovat auttaneet innokkaasti ymmärtämään enemmän), ja peli antaa mulle jatkuvasti mitaleja ja badgeja erilaisista saavutuksista. Tällaisenaan tätä ei koulumaailmassa voi käyttää kuin liikuttamiseen, mutta parin vuoden päästä on varmaan paljon alustoja, joille voi rakentaa omia opetuspelejä, ja ehkä silloin niissä hyödynnetään myös lisättyä todellisuutta näppärästi. Tästä kun saisi parhaat puolet (jännitys, palkinnot, nopea eteneminen, kiinnostavat hahmot) siirrettyä sujuvasti myös opetuspelien maailmaan!

Olen minä vähän muitakin töitä tehnyt. Välillä on niin epämukava olo (kipua leikkausalueella, dreeni painaa, liivit kiristää jne.), että on pakko tehdä jotakin, joka saa ajatukset pois fyysisestä olosta. Työt ovat toistaiseksi toimineet. Ja kyllä minä ehdin myös lukea! Downton Abbeyn katsoin Netflixissä loppuun jo! Kaiken kaikkiaan mulla on kuitenkin paljon vähemmän hankala olo kuin puoli vuotta sitten. Pääsen kävelylle, jaksan touhuta ja suihkussakin on oikeastaan ihan ilo käydä. Could be worse - I know it.

Pistän ne Klexanetkin lähes rutiinilla jo. Lähes. Homma menee niin, että hyräilen puoliääneen trololo-laulua, kun pistän piikin napaläskiin hitaasti mutta varmasti. 11-vuotiaana suunnittelin joko lääkärin tai sairaanhoitajan uraa. Varmaan parempi, että en päätynyt sille alalle. Voisivat olla potilaat kummissaan, kun hoitaja aina rokotusta antaessaan kajauttaisi trololololollololollololooloo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti