tiistai 24. toukokuuta 2016

Aamupäivän mittaisella kesälomalla

Tänään olen viettänyt ehkä tämän kesän parhaan aamupäivän. Näin uskallan väittää yhtään liioittelematta. Vielä olisi pari viikkoa töitä jäljellä ennen kuin kesäloma ihan oikeasti alkaa, mutta nyt on kesäsää ja kesäfiilis ja oikein hyvä hetki ottaa tauko kaikesta muusta ja nauttia kesästä.

Minulla oli aamulla puoli kymmeneltä fysioterapia. Fysioterapeuttini on ihanan empaattinen olento, ja mielipiteeseen yhtyvät kaikki hänen asiakkaansa, joiden kanssa aihetta olen sivunnut. Juttu- ja jumppatuokio hänen kanssaan on aina mukava, ja tänään se oli erityisen mukava, koska uskaltauduin kysäisemään leikatun rinnan yläpuolella rintalastassa tuntuvasta kyhmy(mäisyyde)stä. Ilmeisesti asia oli vaivannut minua erittäin paljon, koska arvio, että se on aivan normaalia uutta paikkaansa etsivää lihaskudosta, paransi mielialaani heti.

Fysioterapian jälkeen olin ajatellut käydä nopeasti tsekkaamassa Museum of Broken Relationships -näyttelyn, mutta minulla olikin tunti ylimääräistä aikaa ennen näyttelyn avautumista. Päätin suunnata Tähtitorninmäelle. Siellä paistattelin tunnin verran auringossa, otin voimauttavia valokuvia kukista ja itsestäni ja ihailin Helsinkiä. Ihana, kaunis kaupunki!

Puistomeditaationi jälkeen suuntasin Senaatintorin laidalle Helsingin kaupunginmuseon uuteen museoon, joka on juuri avautunut Sederholmin taloon. Alan kuulostaa maksetulta mainokselta, vaikka olen tätä mieltä ihan ilmaiseksikin: nyt on viihtyisä ja virikkeellinen museo, johon on kiva poiketa aikaa viettämään yksin, ystävän kanssa tai lasten seurassa. Suosittelen ehdottomasti, ja jos ehditte ennen 11.9., niin käykää katsomassa myös Museum of Broken Relationships, joka oli mielenkiintoinen sekin.




Onnekas olen, kun pystyn tällä tavalla kiertämään kaupunkia. Kolmas sytostaattitiputus oli torstaina, ja voin yhä/jälleen hyvin. Nyt kaikki doketakselit on läpikäyty, ja enää pahamaineiset CEFit ovat jäljellä, jee! (Toistamiseen korostan, että kesästä pitää nauttia nyt! Koska koko kesä menee CEFien kanssa, ja huonolla tuurilla niiden kanssa ei pysty nauttimaan yhtään mistään.) Itse tiputus sujui tällä kertaa varsin onnistuneesti, eikä haitannut tippaakaan, että olin siellä yksinäni. Päinvastoin: oli oikein miellyttävää lukea rauhassa.

Jos nyt jostakin pitää tänäänkin valittaa, niin voin kertoa teille viime viikon Herceptin- ja Neulasta-pistoksista.  Omahoitajani syöpäsairaalassa oli torstaina poissa ja minulla oli kiva sijaishoitaja, mutta hänen tapansa pistää Herceptin oli kyllä kovasti erilainen kuin omahoitajani. Kun omahoitajani suhauttaa lääkeaineen kolmessa erässä reiteen, niin tämän sijaisen pistämänä hommaan meni ainakin minuutti, tai kolme, tai ainakin se tehtiin hyvin verkkaiseen tahtiin. Tällä tavalla hitaasti pistettynä ei sattunut yhtään pistettäessä, mutta pistoksesta on nyt aika monta päivää, ja jalka alkaa vasta vähitellen kantamaan normaalisti. Peruskuntoa voin ylläpitää vain lyhyillä kävelyillä ja rauhallisella venyttelyllä.

Neulastan eli valkosolun kasvutekijän kanssa meni vieläkin huonommin. Minähän olen käynyt sen työterveydessä pistättämässä, koska pelkään pyörtyväni, jos itse joudun sen pistämään. Siinä menisi yli tuhat euroa hukkaan. Mutta menee näemmä Diacorissakin joskus. Sairaanhoitaja lukaisi Neulastan pikaohjeen, vaikka sanoin, että paksumpi ohje on parempi. Sitten tuikattiin neula mahaläskiin - mutta ihan väärällä tekniikalla. Hoitaja päästi läskimakkaran irti ennen kuin oli työntänyt neulan pohjaan asti, ja koska tällä kertaa homma ei tuntunut yhtään epämiellyttävältä, epäilen vahvasti, että mäntä ei mennyt missään vaiheessa ihan pohjaan asti. Enpä sitten tajunnut siinä väsymyksessä (kiitos kortisonin olin nukkunut yöllä kaksi tuntia) ja kiireessä pyytää käytettyä neulaa nähtäväkseni, en edes kuikuilla sivupöydälle, missä se oli. Sitä paitsi olin jämähtänyt tuijottamaan mahaani, koska hoitaja oli tökännyt neulan raskausarpeen, vaikka ohjeissa nimenomaan huomautettiin, että arpikudokseen ei sitten pistetä. Tarkkailen kiinnostuneena, koheneeko vointi samaa vauhtia kuin edellisillä kerroilla, ja kokemuksen mukaan tarkoitus on antaa palautetta toiminnasta.

Jäi kyllä harvinaisen paha maku suuhun tuosta käynnistä. Muutenkin tämän sytostaatin jälkeen paha maku tai siis oudot makuaistimukset ovat vaivanneet, mutta ei se ruuasta luopumaan ole saanut. Tätä päivää juhlistin myös syömällä ulkona ja käymällä jälkiruoalla Vanhan ylioppilastalon Magnum Cafessa.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti