Elo on jatkunut tasaisesti. Voin elää suurin piirtein normaalisti, vaikka suussa maistuukin koko ajan pahalta, limakalvot kuivuvat ja lihaksia särkee. Pahoinvointi meni kuitenkin ohi alle viikossa ja ruoka on maistunut, joten mikäs hätä minulla tässä on.
Luin Satu Hassin Tukka hattuhyllyllä. Olipas kiinnostava kirja! Se näyttää tunnetusta poliitikosta henkilökohtaisemman puolen ja kertoo poliitikon työstä mielenkiintoisesti. Päiväkirjamerkinnät kertovat rintasyövän kanssa elämisestä hyvin tuttuun tapaan. Nyt kun on näitä kirjoja ja blogeja jokusen kahlannut, niin yhä selvemmin näkyy, että draaman kaari on hyvin samantyyppinen joka kerralla. Tavallaan se on hyvinkin lohduttavaa; minä en ole tämän kanssa yksin.
Jännittävää oli myös lukea, kuinka Hassi on siivonnut kaksi päivää leikkauksesta dreeni kainalosta roikkuen ja lähtenyt sytostaattihoitojen välissä raskaille ulkomaanmatkoille. Ja minä kun luulin olleeni reipas ja jaksaneeni tehdä paljon! Tästä esimerkistä innostuneena olen tehnyt puutarhahommia - ei se nyt ainakaan pahempaa voi olla kuin kansainvälisiin kokouksiin reissaaminen oksennuskunnossa!
Huomaan myös, että alan olla aika väsynyt syöpään ja hoitoihin. Tämäkin vaikuttaisi olevan tyypillinen reaktio suurinpiirtein tässä vaiheessa. Ymmärrän, jos olisin neljästi jo oksentanut viikon verran, mutta koska olen päässyt aika helpolla, tunnen itseni hieman kermaperseeksi. Hetkeksi jo heitin kaikki syöpäaiheiset kirjatkin syrjään liian raskaina, mutta jo yhden kesähömppäkirjan jälkeen henkinen tilani palautui suurin piirtein normaaliksi ja palasin syöpäkirjastoni pariin. Ihan kiva, että ainakin vielä tai tässä hetkessä balanssi palautuu nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti