keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pintaa vaan

Piti mennä tänään töihin. En mennyt. Nukahdin puoli viideltä aamulla ja siinä vaiheessa päänsärky oli yltynyt epäinhimilliseksi. Missä on se väsymys, jota sytostaattien pitäisi aiheuttaa? Minä sain unettomuuden. Olipahan yöllä aikaa testailla eri tapoja sitoa huiveja ja kokeilla, voisiko joitakin vanhoista bikineistä käyttää ensi kesänä.

Olen miettinyt ulkonäköseikkoja. Paljon. Ihan pinnallisia juttujakin, kuten sitä että lähteekö sytostaattien myötä kulmakarvat ja silmäripset. Tukan lähteminen ei hirvitä yhtään. Minulla on lyhyttukkaisen ihmisen identiteetti ja nyt kun en ole käynyt säästösyistä kampaajalla (Miksi ihmeessä maksaisin 60 euroa siitä, että tukka näyttää hyvältä kolme viikkoa, jos se kuitenkin irtoaa kohta!) on oikeastaan tullut himo kaivaa kotiparturikone kaapista ja surauttaa pois tuo pitkäksi (yli 20 mm niskassa!) käynyt lerpake. Ensimmäisen kerran minulle tuli tällainen mielihalu 11-vuotiaana, joten olen ihan tottunut millisiiliin. Tukka on kuitenkin se juttu, joka tuo minun kasvoihin eniten väriä ja muotoa. Kuinkakohan valjulta näytän, jos ei ole sitä eikä kulmakarvoja?

Olenkin ajatellut hankkia peruukin. En tiedä, onko siinä mitään järkeä. Todennäköisesti kuljen koko kesän pää paljaana tai huiveissa. Mutta onhan se elämänmittainen sijoitus, koska vappuja ja naamiaisia tulee jatkossakin! Enkä minä sitä itse maksa (vaikka veroina olenkin maksanut kaikki hoitoni jo moneen kertaan). Sitä paitsi lapset ovat luvanneet tulla makutuomareiksi, eikä mikään yhdistä naisia paremmin kuin epätoivoinen shoppailu. Mutta kun en ole vieläkään saanut maksusitoumusta! Pitääkö mun tämäkin itse hoitaa?

Rintaproteesiin tuli kaksikin maksusitoumusta. Vahingossa, vaikka kyllähän minä loppuviimein saattaisin tarvitakin kaksi kappaletta, toisen nyt ja toisen seuraavan operaation jälkeen. Olen kuitenkin kallistumassa siihen, että en ehkä hanki sitä proteesia vielä täksi kesäksi. Leikkaamattomassa rinnassa on niin paljon löysää, että kun sullon sen sporttiliiveihini, ei kokoero ole huomattava. Jos tulee tarve käyttää hienompia liivejä, voin varmasti käyttää tekstiilistä proteesia. Löysin kaapistani sellaiset bikinitkin, joissa en herätä erityisesti huomiota uimarannalla. Uimahallissa en saa edes käydä sytostaattihoitojen aikana. Ihan hölmöä olisi ostaa yhtä kesää varten uusia liivejä ja uimapukua, jos pärjään mainiosti näinkin. Toivottavasti pärjään. Onhan se käynyt mielessä, että johtuuko päänsärky kuitenkin osittain hartioiden epätasapainosta. Tarkkaillaan tilannetta samalla kun kierretään kipulääkepurkin korkkia auki.

Olen hyvin tottunut tuohon uuteen rintaani. Oikeastaan se tuntuu jopa tutummalta kuin leikkaamaton rinta. Siksi varmaan, että se on niin passelin kokoinen. Isompi tuntuu järjettömän isolta - miten minä olen oikein elänyt tällaisten kanssa? Hyvä tietää, koska syksyllä tuosta isommasta tullee tuon kokoinen kuin pienempi on nyt, ja sitten minun pitää opetella elämään kokonaan ilman toista rintaa. Hienoa huomata, että minun kehonkuvani tai ruumiillinen identiteettini ei ollut yhdestä rinnasta kiinni (vaan onkohan kahdesta?). Minä olen ihana minkälaisissa rinnoissa hyvänsä, mutta kyllä nämäkin rinnat ovat aika ihanat! Siksi aion kantaa niitä häpeilemättä duunissa, uimarannalla, juhlissa ja kotona. Varsinkin kotona, koska täällä olen esimerkki neljälle nuorelle tissienkasvattajalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti