Mihin meni kuusi kuukautta? Töiden tekoon, matkusteluun, suurperhearjen pyörittämiseen, joulun valmisteluun ja viettoon. Silloin tällöin mielessä kävi jossain vaiheessa edessä oleva korjausleikkaus, mutta varsinaisesti en sitä ehtinyt odottamaan. Jonossa olen kuitenkin koko ajan ollut ja edennyt, ja ensi viikolla uudesta rinnasta tulee totta.
Ilmassa on lievää paniikkia, mutta myös odotusta. Eniten odotan kuuden viikon taukoa töistä. Eniten panikoin leikkausta seuraavia päiviä. Olo on kuulemma "kuin jyrän alle jäänyt" tai "en tajunnutkaan, kuinka jyrän alle jäänyt sitä voi olla". Minä olen vähän huono sietämään paikallaan makaamista ja erityisen huono, jos olen kipeä, en saa liikkua ja minusta roikkuu useita erilaisia letkuja.
Mutta pakkaan mukaan puhelimen, padin, suklaata ja naistenlehtiä. Kai niistä edes hetkellistä iloa on.
Tällä viikolla laitan työt ja kodin sellaiseen malliin, että voin poistua viikoksi sairaalaan ja viideksi viikoksi kotisohvalle. Kävin jo kerran Jorvissa tapaamassa sairaanhoitajaa ja assisteeraavaa kirurgia. Vielä pitäisi ehtiä labraan ja juuri ennen leikkausta tapaamaan leikkaavaa lääkäriä, joka piirtelee vatsamakkaraani ja rintaani kaavat seuraavan päivän leikkaus- ja ompelu-urakkaa varten.
Lähiviikkoina on varmasti runsaasti raportoitavaa, joten blogiakin kannattaa seurailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti