Herkkuhetkiä

Nyt on omakohtaista kokemusta siitä, että salitreeni kasvattaa rintalihaksia. Tai ainakin jokin tuossa rinnan alueella on taas kuntosalilla käynnin jälkeen muuttunut kivikovaksi ja muhkeaksi. Pitkän vesiliikuntaputken jälkeen se oli jo hetken verran parempi; arpikin alkoi jo tuntua tuosta pahkurasta irrallisena. Herceptin-hoitaja laittoi lääkärille viestin, että laittaisi lähetteen fysioterapeutille. Sitä odotellessa keskityn vesijumppaan ja sellaisiin ryhmäliikuntatunteihin, joilla pysytellään erossa punteista.

Muuten kuuluu tavallista arkea. Paitsi niinä päivinä, jolloin tulee suruviesti jostakusta syöpäsiskosta. Niitä tulee niin usein, että ei tätä tautia kovin pitkäksi ajaksi ehdi unohtamaan. Niinä päivinä sitä on aika sanaton. 

Mutta kuten näissä piireissä usein sanotaan: yhtenä päivänä meidän täytyy kuolla, mutta muina päivinä saamme elää. Sitä elämistä koetan harrastaa täysillä kaikkina päivinäni. Esimerkiksi sinä päivänä pari viikkoa sitten, kun mies vei minut kaupungille pörräämään ja syömään Finnjäveliin. Se oli hyvä päivä.

Ihana, talvinen ilta!

Jo keittiön tervehdykset saivat hyvälle tuulelle.

Muikkua ja kuhaa.

Perunarieskojen kanssa piimää ja makaronilaatikon kyytipojaksi kaljaa.

Mukuloita maakuopasta ja poroa.

Jälkiruokaosasto. Näistä tykkäsin eniten.

Olipas todella hyvä illallinen, suosittelen kokeilemaan! Konsepti oli hyvin suunniteltu ja kokonaisuus viimeistelty. Ulkomaisille vieraille tällä menulla esittelisi suomalaisen ruokakulttuurin hyvin kattavasti. Viinitkin olivat mainiot. Mies otti kalliimmat viinit, minä halvemmat, mutta eivät todellakaan olleet huonoja ne halvemmatkaan vaihtoehdot. 

Eli ei, en ole vieläkään luopunut viinistä, vaikka alkoholi syöpäriskiä lisääkin. Koska haluan nauttia täysillä niistä päivistä, joita minulla jäljellä on!